Mainos

Kuntaliitto: Asukkaat edelleen tyytyväisiä palveluihin

Kuntalaiset ovat edelleen tyytyväisiä kuntansa palveluihin. Tyytyväisyydessä ei ole juurikaan tapahtunut muutoksia vuoteen 2001 verrattuna.

Kuntaliiton tutkimuksen mukaan kuntien asukkaat ovat edelleen tyytyväisiä kuntien palveluihin. Tänään julkaistun mittauksen mukaan tyytyväisyys on samalla tasolla kuin vuonna 2001.

Tyytyväisimpiä asukkaat ovat asuinalueensa turvallisuuteen, kirjastoon ja juomaveden laatuun. Näihin tyytyväisiä oli yhdeksän kymmenestä. Katujen ja teiden hoitoon, kuntalaisten vaikuttamismahdollisuuksiin ja hammashoitoon toivottiin yleisimmin parannusta; tyytymättömiä oli reilut 30 prosenttia.

Terveyskeskuksiinsa asukkaat olivat suhteellisen tyytyväisiä; kolme neljästä vastaajista oli tyytyväisiä hoidon laatuun ja hyödyllisyyteen, yhteyksiin, henkilökuntaan, lääkkeiden saantiin ja keskusten tiloihin. Jonotusajat ja aikojen saanti herättivät eniten tyytymättömyyttä.

Päivähoitoon tyytyväisiä oli 94 prosenttia vanhemmista, joiden lapset olivat kunnallisessa päivähoidossa. Vanhuspalveluihin oltiin useimmiten tyytymättömiä suurissa kaupungeissa Helsingissä, Espoossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa.

Verrattuna vuoden 2001 tutkimukseen tyytyväisyys on kasvanut mahdollisuuksiin saada kunnan vuokra-asunto. Tutkimuksen tyytyväisimmät asukkaat löytyivät Jämsänkoskelta, Siilinjärveltä, Ruokolahdelta ja Tammisaaresta.

Tutkimuksen teki tutkimusyhtiö Efeko, joka kartoitti 13 000 asukkaan mielipiteet 30 kunnassa. Tutkimus on tehty pääosin samanlaisena vuodesta 1983.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.