Mainos

Kuntaliitto hyödyntäisi vapaaehtoistyötä kunnissa

Kuntaliiton mukaan kuntien ja seurakuntien menojen vuotuinen leikkaaminen on johtamassa talouden tasapainon sijaan palvelujen laadun heikkenemiseen.

Kuntaliitto uudistaisi kuntien toimintamalleja, jotta ne voisivat hyötyä paremmin vapaaehtoistyöstä.

- Vapaaehtoistyö voisi esimerkiksi vähentää vanhusten laitoshoidon tarvetta ja hoivamenojen kasvua sekä lisätä inhimillistä hyvää, mutta nykyisillä kuntien ja seurakuntien toimintamalleilla siihen ei ole riittävästi mahdollisuuksia, toteaa Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen.

- Pitäisi esimerkiksi jälleen kerran harkita, olisiko mahdollisuutta vaikkapa välityömarkkinoiden puitteissa järjestää työttömille työtä tällaisissa lähimmäistyön tehtävissä, Kietäväinen jatkaa.

Kietäväisen mukaan kuntien ja seurakuntien menojen vuotuinen leikkaaminen on johtamassa talouden tasapainon sijaan palvelujen laadun heikkenemiseen. Hän uudistaisi palveluista säästämisen sijaan palvelujen toimintatapoja sekä hallinnon ja palvelutuotannon rakenteita.

- Liian usein kohtaa sellaista ajattelua, että muutoksia vastustavat julistavat itsensä palvelujen turvaajiksi ja leimaavat uudistajat palvelujen heikentäjiksi. Tilanne todellisuudessa on kuitenkin päinvastoin. Muutosten vastustaminen johtaa rahojen loppuessa helposti palvelujen hallitsemattomaan keskittymiseen ja laadun heikkenemiseen. On syytä nähdä selkeästi se, että palvelut turvataan vain niitä järkevästi uudistaen, Kietäväinen sanoo.

Kietäväinen ennustaa kuntien ja seurakuntien yhteistyön tiivistyvän. Yhteistyön hyödyt näkyvät hänen mukaansa esimerkiksi toimitilojen ja ulkoalueiden ylläpidossa sekä lähimmäistyössä.

Kietäväinen puhui sunnuntaina Posion kunnan ja seurakunnan 80-vuotisjuhlassa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.