Mainos

Kuntaliitto muistuttaa kuntien vastuusta maaperän puhdistuksessa

Suomen Kuntaliiton mukaan kunnat eivät ole varautuneet riittävän hyvin maa-alueidensa puhdistamiseen.

Kuntaliiton, ympäristöministeriön ja yhdeksän kunnan rahoituksella on tehty kunnille opas pilaantuneiden maa-alueiden puhdistuksesta. Oppaassa selvitetään pilaantuneen maaperän puhdistushankkeiden hallinnointia, lupa- ja ilmoitusmenettelyä sekä rahoitusta. Hankkeessa mukana olleet kunnat ovat Helsinki, Hyvinkää, Hämeenlinna, Kokkola, Kuopio, Lappeenranta, Lohja, Porvoo ja Vantaa.

Kuntaliiton mukaan Suomessa arvioidaan olevan lähes 20 000 aluetta, joilla toiminta on voinut liata maaperää. Pilaantuneet maa-alueet sijaitsevat pääosin eteläisessä Suomessa. Riskialueilla, kuten asutusalueilla, pohjavesialueilla ja vesistöjen rannoilla, pilaantuneita alueita on noin 10 000.

Pilaantuneen maaperän puhdistusvastuu on ensisijaisesti pilaajalla, mutta kunnankin tulee ottaa jo ennakolta huomioon maan puhdistamisesta aiheutuvat kustannukset ja toimenpiteet.

Kuntaliiton laskelmien mukaan kaikkien Suomen pilaantuneiden maa-alueiden puhdistus tulee maksamaan jopa 2,4 miljardia euroa. Pilaantunutta maaperää ei kuitenkaan tarvitse puhdistaa alkuperäiseen luonnonmukaiseen tilaansa, vaan sellaiseen tilaan, ettei siitä voi aiheutua terveys- tai ympäristöhaittaa eikä vaaraa ympäristölle.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.