Mainos

Kuntapäättäjien tulevaisuudenusko hiipumassa

Kuntien päättäjät arvoivat alueensa tulevan kehityksen entistä synkemmäksi, paljastaa sisäministeriön aluebarometri.

Kuntien päättäjät arvioivat alueensa tulevan kehityksen synkemmäksi kuin puoli vuotta sitten. Sisäministeriön puolivuosittain julkistama aluebarometri osoittaa, että kuntapäättäjät ovat nyt huolissaan ensi vuoden talouskehityksestä. Keväällä tulevaan vielä uskottiin lujasti.

Eniten usko on hiipunut suurimmissa kaupungeissa, vaikkakin ne uskovat hyvään kehitykseen edelleen aika paljon. Optimistisimpia ollaan teollisuuskaupungeissa. Maaseudulla tulevaa pelätään eniten.

Kunnat ottavat ensi vuonna velkaa aiempaa enemmän. Velkamäärä lisääntyy eniten suurissa kaupungeissa, jotka ovat menettäneet yhteisöverotulojaan melkoisesti. Toisaalta myös maaseutumaiset kunnat ottavat paljon velkaa. Välimuodoilla menee tässä suhteessa paremmin.

Kietäväinen: Kuntien tehtäviä ja rahoitusta tarkistettava

Kuntaliiton varatoimitusjohtajan Timo Kietäväisen mielestä aluebarometri paljastaa, että kuntien tehtävät ja tulot ovat epätasapainossa. Niiden talous heikkenee ja sitä kautta velka kasvaa. Kunnallisveron korotukset syövät valtion verotuksen kevennykset.

-Kuntien rahoitusjärjestelmä on uudistettava ja valtion ja kuntien tehtävänjakoa on tarkistettava. Näistä toimenpiteistä on tärkeää saada selkeät kirjaukset seuraavaan hallitusohjelmaan, Kietäväinen vaatii.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.