Mainos

Kuntia ei kiinnosta hankinnoissa eettisyys tai ympäristöongelmat

Suomalaiset kunnat eivät ota huomioon sosiaalista vastuuta hankintoja tehdessään, käy ilmi kansalaisjärjestö Finnwatchin tekemästä selvityksestä.

Esimerkiksi kahvia ja tekstiileitä hankkiessaan kunnat huomioivat tuotanto-olosuhteet tai ympäristövaikutukset äärimmäisen harvoin.
Järjestö kävi läpi 76 kuntien julkisiin hankintoihin liittyvää tarjouspyyntöä. Tarkasteluun valittiin kahvin ja tekstiilien kaltaisia tuotteita, joihin liittyvistä eettisistä ongelmista ollaan yleisesti tietoisia.
Kolmessa neljäsosassa hankinnoista hinta oli ainoa valintaperuste.

Seitsemässä tarjouspyynnössä pyydettiin Reilun kaupan tuotteita, ja 16 tarjouspyynnössä oli ympäristövaikutuksiin liittyviä vaatimuksia.
Finnwatchin mukaan lähes kaikki kyselyyn vastanneet kunnat kertoivat, että ne haluavat lisää neuvontaa ja ohjeistusta sosiaalisesti kestävien hankintojen tekemisessä.
Hallitusohjelmassa on linjattu, että sosiaaliset näkökohdat pitäisi huomioida hankinnoissa.
 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.