Mainos

Kuntien tuki lapsiperheille vuosi vuodelta niukempaa

Kunnat satsaavat lapsiperheille tarjottavaan kotipalveluun vuosi vuodelta vähemmän rahaa. Lapsiperheille tarjottavaa lastenhoito- tai siivousapua on nykyään lähes mahdotonta saada, sillä kotihoidon vähäiset resurssit käytetään ensisijaisesti vanhusten hoitoon.

Tilanne oli toisin vielä pari vuosikymmentä sitten. Silloin perheet saivat kunnilta kodinhoitoapua arjen askareisiin matalalla kynnyksellä.

– Silloin hoidimme lapsia kuten äitikin oli hoitanut, kertoo 1950-luvulla kotisisarena toiminut Elsa Tirroniemi.

Vaikka kunnat ovat sittemmin leikanneet lapsiperheille tarjottavan kotipalvelun määrää, ei avun tarve kuitenkaan ole vähentynyt.

Jos kunnasta ei ole apua arjen askareissa, on kodinhoitoapua mahdollista ostaa myös itse. Hinta voi kuitenkin tuntua monen perheen kukkarossa - esimerkiksi Väestöliiton Kotisisar-palvelu maksaa noin 15 euroa tunnilta. Vuodenvaihteessa hinnat yli kaksinkertaistuvat, koska Raha-automaattiyhdistyksen tuki loppuu kilpailusäädösten vuoksi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.