Mainos

Kuntosalibisnes kasvaa vauhdilla

Suomessa kuntosalibisneksen kasvu on Pohjoismaiden nopeinta. Pankkeja ja Finveraa hirvittävät kuitenkin viime laman jäljet.

Ulkomaiset kuntosaliketjut ovat tehneet harrastelijoiden puuhastelusta ammattimaista bisnestä. Suomessa ala kasvaa nopeinta tahtia Pohjoismaissa. Kuntosalien neliömäärät ovat viidessä vuodessa kaksinkertaistuneet. Kuntosalien kasvua hidastavat kuitenkin puute rahoituksesta ja osaavista työntekijöistä.

Kuntosalikeskusyrittäjien puheenjohtaja Martti Autio kertoo, että erityisesti sekä fysioterapeutin että liikunnanohjaajan tutkinnon tehneelle ammattilaiselle riittäisi töitä. Heitä ei vain ole tarpeeksi. Ala on myös muuttunut niin nopeasti, etteivät rahoittajatkaan ole pysyneet mukana. Aution mukaan rahoittajilta puuttuu alan tuntemusta ja sitä kautta osaamista rahoittaa toimialaa.

Kuntokeskuksen perustaminen on kallista. Pelkästään laitteisiin voi upota yli puoli miljoonaa euroa. Salien neliömäärät ovat viidessä vuodessa kaksinkertaistuneet. Suomessa alan kasvu on nopeinta Pohjoismaissa. Hyvät näkymät ovat houkutelleet apajille kaksi ulkomaista ketjua Elixian ja Satsin. Niiden taustalla ovat pohjoismaiset pääomasijoittajat.

Elixian toimitusjohtajan Miika Huotarin mielestä uuden ison ketjun tulo Suomeen on epätodennäköistä. Markkinoita ei ole vielä jaettu, mutta Suomessa neljä-viisi vuotta olleet ketjut ovat saaneet kuitenkin vahvan jalansijan.

Ulkomaiset ketjut ovat mullistaneet kuntosalien toimintatavat. Kertamaksujen tilalle tulivat pitkät jäsenyyssopimukset. Muutos ei ole miellyttänyt läheskään kaikkia asiakkaita.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 22.09.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.