Mainos

Kuohunta pikku Antonin ympärillä ei ota laantuakseen

Venäjän pääministeri Vladimir Putinin vierailu Suomessa on lisännyt kuohuntaa auton tavaratilassa Suomeen palautetun 5-vuotiaan Antonin ympärillä. Antonin tapauksesta on kehittynyt monimutkainen valtioiden välinen oikeudellinen kiista ja diplomaattinen kädenvääntö Suomen ja Venäjän suhteissa.

Venäläisen äitinsä runsas vuosi sitten Suomesta kaappaama Anton palautettiin Venäjältä Suomeen diplomaattikilvin varustetun auton tavaratilassa 8. toukokuuta. Autoa kuljetti Suomen Pietarin pääkonsulaatin konsuli Simo Pietiläinen. Pakoa edeltävät kolme viikkoa Anton vietti isänsä kanssa konsulaatin suojissa Pietarissa.

Kokemäellä isänsä Paavo Salosen kanssa tällä hetkellä asuva Anton on tällä hetkellä poliisin erityissuojelussa vastakaappausuhan vuoksi. Pikku poikaa ovat käyneet viime viikkoina tapaamassa useat venäläiset tiedotusvälineet.

Venäjän Suomen suurlähetystö olisi halunnut suorittaa Antonille perusteellisen terveystarkastuksen, Suomen ulkoministeriö esti kuitenkin tarkastuksen isän pyynnöstä. Antonin Suomeen palauttamista vastustavat tahot järjestävät Putinin vierailun yhteydessä mielenosoituksen venäläisten äitien oikeuksien puolesta.

Jo parisen viikkoa sitten Venäjän lähetystö luovutti Suomen ulkoministeriölle nootin, jossa Suomea pyydettiin tarkentamaan suorittiko Suomen Pietarin pääkonsulaatin konsuli Simo Pietiläinen virkavelvollisuuksiaan kuljettaessaan Antonin isänsä kanssa diplomaattikilvin varustetun auton tavaratilassa Suomeen.

Lisäksi Venäjä vaati selitystä siitä, miksi Suomen ulkoministeriön johto jakeli suomalaisen diplomaatin toimia tukevia lausuntoja. Nootissa ilmoitettiin, että ulkoministeri Alexander Stubbin lausunnot ovat omiaan kannustamaan Suomen konsulaattien työntekijöitä tekemään Suomen kansalaisia suojellakseen asemamaassaan jopa rikoksia.

Venäjän mukaan tällainen toiminta on vakavassa ristiriidassa valtioiden välisten suhteiden perusperiaatteiden kanssa, eivätkä nootin mukaan vastaa sitä luottamusta ja yhteistyötä, joissa Suomen ja Venäjän suhteet ovat aina kunnostautuneet.

Lisäksi Suomen ulkoministeriön toiminta on suorassa ristiriidassa Wienin diplomaatti- ja konsulisuhteita koskevan sopimuksen kassa. Sopimus veloittaa diplomaatti- ja konsuliedustustojen työntekijöitä kunnioittamaan asemamaansa lakeja ja sääntöjä.

Taustalla on valtioiden välinen kiista Antonin kansalaisuudesta. Venäläinen tuomioistuin on kahteen kertaan todennut Antonin olevan Suomen kansalainen. Toukokuussa Antonille myönnettiin yllättäen äidin pyynnöstä Venäjän kansalaisuus eikä hänen Suomeen tulonsa ollut enää mahdollista laillisin keinoin. Paavo Salonen on Antonin yksinhuoltaja.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.