Mainos

Kuolleita kaloja ei vielä löytynyt Talvivaaran lähivesistä

Kainuun Ely-keskus tiedotti illansuussa, ettei Talvivaaran alapuolisissa vesistöissä ole vielä havaittu kalakuolemia.

Kalastovahinkoja on selvitetty Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen koekalastuksilla sekä Metsähallituksen ja Ely-keskuksen maastotarkastuksilla kaivosalueen eteläpuolisilla vesistöalueilla. Ely-keskus ei myöskään ole saanut ilmoituksia kalakuolemista.

Kivijärvellä tehtyjen seurantojen perusteella näyttää siltä, että kalkitus on tehonnut eikä pelättyä veden voimakasta happamoitumista ole havaittavissa. Pohjoisen puolella Kalliojärvellä otettujen näytteiden tulosten perusteella annetaan suosituksia mahdollisesta kalkituksesta.

Kaivosyhtiön eilen tekemien mittausten mukaan veden nikkelipitoisuus on suurin Vuoksen vesistön suunnassa Lumijoessa. Siellä nikkelipitoisuus oli 1,94 milligrammaa litrassa.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on antanut Kainuun Ely-keskukselle lausunnon Talvivaaran metallien talteenottolaitoksen käynnistämisestä. Tukes vaatii Talvivaaraa tekemään muutosilmoituksen mahdollisien prosessimuutoksien turvallisuusvaikutusten arvioimiseksi ennen metallien talteenottolaitoksen käynnistämistä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.