Mainos

Kuopiolaissairaala hakee sydänpotilaita Kiinasta

Kuopiolainen yksityissairaala on aloittanut neuvottelut, joiden tavoitteena on saada Kiinasta potilaita sydämen ohitusleikkauksiin.

Sairaala Cordian ylilääkäri Kaija Huttunen kertoo, että Kiinassa ohitusleikkauksia tehdään erittäin vähän niiden tarpeeseen nähden. Mahdollisuus saada sydänpotilaita Kuopioon ilmeni, kun kuopiolaiset neuvottelivat yhteistyöstä perinteistä kiinalaista lääketiedettä edustavan kiinalaisyhtiön kanssa Shanghaissa.

- Liikkuminen on nykyisin helppoa ja Suomesta on suoria lentoja Kiinaan. Meillä on asiakkaita Venäjältä. Yhtä hyvin he voivat lentää Kiinasta, Huttunen kertoi.

Tarkoitus on, että ensimmäiset kiinalaispotilaat tulisivat leikkaukseen vuodenvaihteeseen mennessä.

Cordiassa tehdään noin 200 ohitusleikkausta vuodessa, mutta kapasiteettia voidaan Huttusen mukaan nostaa reilusti. Suomalaiselle potilaalle leikkaus maksaa runsaat 11 000 euroa, mutta kiinalaiset joutuvat maksamaan tuntuvasti enemmän. Heille tarvitaan tulkkauspalveluja ja majoituskin maksaa.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Savon Sanomat.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.