Mainos

Kuopion kaupunki aloitti tehovartioinnin – kohteena joulukuusivarkaat

Kuopion kaupunki on aloittanut tehostetun joulukuusivartioinnin joulukuusiviljelmillä. Vartioinnin tavoitteena on estää joulukuusten varastaminen.

Kuopion kaupunginmetsänhoitaja Seppo Jauhiainen kertoo, että ennaltaehkäisevää vartiointia on tehty joulun aikaan jo vuosikymmeniä. Vartioinnista huolimatta kuusivarkauksia tapahtuu silloin tällöin.

– Ne ovat yksittäistapauksia, joissa viedään yksittäisiä puita, Jauhiainen kertoo.

Hän muistaa kuitenkin vajaan kymmenen vuoden takaa tapauksen, jossa ammattimaiset kuusivorot olivat vieneet Pohjois-Savossa noin 250 kuusta metsäyhtiön mailta.

Joulukuusivarkaus on rikos

Kaupungin tiedotteessa muistutetaan, että joulukuusen varastaminen on rikos samalla tavalla kuin muutkin varkaudet. Joulukuusta ei saa ottaa metsästä ilman maanomistajan lupaa.

– Mikäli joku jää kiinni joulukuusen varastamisesta peritään kiinni jääneeltä tuntuva korvaus. Lisäksi varkaudesta ilmoitetaan poliisille, tiedotteessa kerrotaan.

Kaupunki muistuttaa myös, että useat tahot myyvät joulukuusia, joten mahdollisuuksia kuusen rehelliseen hankkimiseen on riittämiin.

– Kaupungin metsätoimi vetoaa kaikkiin Kuopion asukkaisiin: ostakaa joulukuusi tänäkin vuonna joulukuusikauppiaalta niin kaikilla on hyvä joulumieli, tiedotte vetoaa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.