Mainos

Kuopion massiivisessa kolarissa useita loukkaantuneita - 71 autoa kolaroi

Äkisti taivaalta ryöpynnyt lumi aiheutti hetkessä kymmenien autojen ketjukolarin iltapäivällä Kuopiossa.

Poliisin mukaan vakavasta onnettomuussumasta selvittiin kuin ihmeen kaupalla ilman vakavia loukkaantumisia. Kuopion yliopistosairaalaan vietiin kymmenen ihmistä, joista yhdenkään vammat eivät viranomaisten mukaan ole vakavia.

Taloudelliset vahingot sen sijaan nousevat vähintäänkin satoihin tuhansiin euroihin, sillä autoja romuttui ja vaurioitui ainakin 70. Onnettomuuden selvittäminen jatkuu poliisin mukaan viikkojen ajan.

Kolina alkoi Kallansilloilla kaupungin pohjoispuolella puoli kolmen aikoihin. Pohjoiseen menevällä kaistalla olivat kolaroineet kuorma-auto ja henkilöauto.

— Partioiden mennessä paikalle paljastui, että varsinainen ketjukolari oli sattunut pohjoisempana Tikkalansaaren kohdalla, mutta etelään menevien kaistalla. Siellä oli osallisena useita kymmeniä henkilöautoja, kertoo komisario Harri-Pekka Pohjolainen.

Pian selvisi, että liikenne seisoi useiden kilometrien matkalla Vuorelan rampilta Päivärantaan saakka. Autoja oli myös osittain toistensa päällä ja tiukasti limittäin siellä täällä.

— Pieni ihme, ettei kukaan kuollut tai loukkaantunut vakavasti. Näkyvyys putosi hetkessä muutamaan metriin.

Kolariautot hinattiin automarketin pihamaalle

Ketjukolari aiheutti Kuopion yliopistosairaalassa heti suuronnettomuushälytyksen. Se kuitenkin purettiin noin puoli tuntia myöhemmin, kun selvisi, että loukkaantuneita oli huomattavasti pelättyä vähemmän. Onnettomuuspaikalle perustettiin tilapäinen ensiapupiste, jossa useampi kymmen onnettomuudessa olleista kävi tarkastuttamassa itsensä.

Samaan aikaan puolenkymmentä hinausautoa veti kolariautoja Päivärannan automarketin parkkipaikalle. Pahalta näyttäneet sumat saatiin selvitettyä vajaassa kolmessa tunnissa, minkä jälkeen liikennejonot alkoivat purkautua molemmin puolin Kallansiltoja.

— Tilanteen selvittämistä helpotti se, että sää parani nopeasti. Myräkkä kesti nyt vain hetken, tuumii Pohjolainen.

Pohjolaisen mukaan illaksi ja yöksi on luvassa virka-apua puolustusvoimilta. Karjalan lennoston varusmiehet vartioivat kolariautoja marketin pihassa ainakin ensimmäisen yön yli.

Katso uutiskuvaa paikalta (Kymmenen uutiset 24.3.2011)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.