Mainos

Kuopion yliopiston lahjusepäily nurin

Oikeudenkäynnissä käsiteltiin vuonna 2001 tehtyä kauppaa, jolla yliopisto myi tappiollisen painatuskeskuksensa yhtiölle, joka oli lupautunut lahjoittamaan Kuopion yliopistosäätiölle rahaa.

Kuopion käräjäoikeus on hylännyt kaikki Kuopion yliopiston painatuskeskuksen kauppaan liittyvän lahjusjutun syytteet.Jutussa oli syytettynä yliopiston entinen rehtori, Kuopion nykyinen kaupunginjohtaja Petteri Paronen, yliopiston talousjohtaja sekä entinen hallintojohtaja, joille vaadittiin rangaistusta ensisijaisesti törkeän lahjuksen ottamisesta ja törkeästä virka-aseman väärinkäyttämisestä.

Syytteessä oli myös tunnettu jyväskyläläinen kulttuurimesenaatti Kauko Sorjonen törkeän lahjuksen antamisesta.

Oikeudenkäynnissä käsiteltiin vuonna 2001 tehtyä kauppaa, jolla yliopisto myi tappiollisen painatuskeskuksensa Sorjosen yhtiölle. Lahjusepäily liittyi siihen, että Sorjonen oli lupautunut lahjoittamaan Kuopion yliopistosäätiölle vuosittain yli 10 000 euroa.

Vantaan kihlakunnansyyttäjä Jukka Haavisto kertoi tutustuvansa rauhassa päätökseen ja sen perusteluihin ja päättävänsä vasta sitten, valittaako hän käräjäoikeuden ratkaisusta hovioikeuteen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.