Mainos

Rekan ulosajo moottoritiellä Haminan ja Kotkan rajalla – haittaa liikennettä aamupäivään asti

Kotkan ja Haminan rajalla on sattunut varhain aamulla raju rekan ulosajo.

Kuopion hätäkeskuksen mukaan onnettomuus tapahtui valtatiellä 7 Leikarin liittymässä aamulla vähän ennen puoli kuutta.

Rekka oli ajautunut ulosajossa kyljelleen moottoritien kaistojen väliselle viheralueelle.

Ajoneuvossa oli yksi ihminen, jonka pelastuslaitos avusti ulos autosta ja toimitti ensihoitoon.

Päällystöpäivystäjän mukaan Haminaan päin mennessä onnettomuus ei enää haittaa liikennettä. Helsingin ja Kotkan suuntaan mennessä liikenteelle on todennäköisesti haittaa koko aamupäivän. Toinen kaista on saatu jo auki, mutta nopeudet ovat normaalia alemmat.

Päällystöpäivystäjä kertoo, että paikalle ovat tulossa pian myös ympäristöviranomaiset, koska rekan tankki on mennyt onnettomuudessa rikki ja sen sisältö on valunut maahan. Myös rekan nostoa suunnitellaan.

Uutista korjattu kello 8.01: Aiemmin uutisen otsikossa ja ingressissä kerrottiin virheellisesti, että onnettomuus on tapahtunut Kuopiossa. Rekka on kuitenkin ajautunut valtatie 7:n kaistojen väliselle viheralueelle Kotkan ja Haminan kuntarajan tuntumassa. Tieto onnettomuudesta tuli Kuopion hätäkeskuksesta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.