Mainos

Kurdiperhe karkotettiin keskellä yötä Turusta

Poliisi on karkottanut nelihenkisen kurdiperheen keskellä yötä Turussa. Marraskuussa karkotuspäätöksen saanut perhe haettiin Turun Sanomien mukaan eilen aamuneljältä Pansion vastaanottokeskuksesta.

Mikaelin seurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen paheksuu yllättäen toteutettua yöllistä noutoa. Seurakunta oli turhaan yrittänyt järjestää vanhempien ja 2-vuotiaiden kaksostyttöjen turvapaikka-anomuksen uudelleenkäsittelyä.

Poliisi oli saanut määräyksen saattaa perhe reittilennolla Budapestin kautta Kreikkaan, sillä perheen äidin sormenjälki oli löytynyt sikäläisestä Eurodac-tietokannasta. Tietokantaan rekisteröidään muun muassa luvatta EU:n ulkorajan ylittäneiden henkilöiden tiedot.

Komisario Marko Heikkilän mukaan poliisin toiminta ei ollut mitenkään poikkeuksellista, vaan karkotuspäätöksen saaneet viedään sopivalle reittilennolle. Hän muistuttaa, että Suomi ja Kreikka ovat mukana Dublinin sopimuksessa.

Dublinin sopimuksen perusteella turvapaikanhakijat voidaan palauttaa siihen EU-maahan, johon he ensiksi saapuvat.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.