Mainos

Kurikassa viiden auton kolari - raskaana oleva sairaalaan

Kolme ihmistä on loukkaantunut lievästi viiden henkilöauton kolarissa Kurikassa Etelä-Pohjanmaalla. Yksi loukkaantuneista on raskaana oleva nainen. Pelastuslaitoksen tietojen mukaan kenenkään vammat eivät ole vakavia.

Onnettomuus sattui noin puoli kuuden aikaan Kurikan ja Ilmajoen välisellä tiellä numero 67. Tapahtumat alkoivat, kun Kurikan suunnasta tullut autoilija törmäsi eteensä pysähtyneen auton perään. Sen jälkeen hän ajautui vastaantulevien kaistalle ja törmäsi ensin Seinäjoen suunnasta tulleen auton kylkeen ja vielä toisen samasta suunnasta tulleen keulaan. Samaan sumaan törmäsi vielä yksi Seinäjoen suunnalta tullut autoilija.

Tie oli onnettomuuspaikalla Tuiskulan kohdalla suljettu reilun tunnin verran.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.