Mainos

Kuuden hengen veneseurue ajoi karille Porvoossa

Kolme ihmistä on joutunut veden varaan, kun kuusihenkisen seurueen vene ajoi karille Porvoossa varhain aamuyöllä.

Onnettomuus sattui aamuyöllä kahden aikaan Tirmoon lossin itäpuolella. Viisimetrinen vene karahti karille, ja osa sen matkustajista sinkoutui veteen. Heistä yksi loukkaantui, kun ylitse kulkeneen veneen potkuri leikkasi haavan hänen takaraivoonsa.

Onnettomuus havaittiin rannalta, ja paikalle hälytettiin pelastusyksiköitä. Pelastajien saapuessa siviiliveneet olivat jo ehtineet poimia seurueen turvaan. Loukkaantunut mies tarvitsi kuitenkin ambulanssin apua.

Merivartioston mukaan veneen kuljettaja oli selvä. Suomenlahden meripelastuskeskuksesta muistutetaan, että veneilijöiden on syytä olla tarkkana, sillä iltojen pimetessä navigointivirheiden vaara kasvaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.