Mainos

Kuuluttaja: Tämän jääkiekkopelaajan lausuminen on kaikkein vaikeinta

Jääkiekon MM-kisoissa vilisee paljon ulkomaalaisia pelaajia, joiden lausuminen saattaa tuottaa vaikeuksia kisojen kuuluttajille. Kisojen kuuluttajana toimiva Aki Eurola nostaa yhden nimen ylitse muiden.

- Kyllä tähän asti vaikein lausuttava nimi on ollut ehdottomasti Kazakstanin numero 62 Vadim Krasnoslobodtsev. Siinä on niin monta vokaalia, että menee kieli välillä solmulle. Olen muutamaan otteeseen joutunut hänen nimeään harjoittelemaan. Hän on kuitenkin hyvä pelaaja, niin pitää olla tarkkana, Eurola naurahtaa.

Hänen mukaansa myös muiden maiden joukkueissa, kuten Slovakian tiimissä on pelaajia, joiden nimiä on vaikea lausua. Hän onkin joutunut välillä turvautumaan kunkin joukkueen team hosteihin, joilta saa lausumisapua. Eurola harjoitteleekin ennen ottelua pelaajien nimien lausumista.

-Team houstit ovat kuitenkin edustamiensa maiden kieliasiantuntijoita. Välillä olen heidän apuunsa turvautunut. Mutta ihan varmasti jonkun nimen olen lausunut väärin, mutta en ole ainakaan saanut siitä palautetta, Eurola kertoo hymyssä suin.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.