Mainos

Kuuman kesän lopputulos – jo sata miestä hukkunut

Suomessa on tämän vuoden elokuun loppuun mennessä hukkunut jo sata miestä, kertoo Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto.

Naisia on ennakkotietojen mukaan hukkunut tähän mennessä 19.  

Elokuun kaunis kesäsää houkutteli ihmisiä vesille. Kuukauden aikana hukkui yhteensä 21 ihmistä. Hukkumisia on tänä vuonna ollut selvästi enemmän vuosi sitten. Silloin elokuun loppuun mennessä tilastoitiin 89 hukkumistapauksia.  

Suurin osa hukkuneista oli yli 50-vuotiaita.

Hengenpelastusliitto muistuttaa uimareita ja vesillä liikkujia hypotermian vaarasta. Vesi jäähdyttää ihmisen elimistöä selvästi nopeammin kuin ilma. Korkea ikä, huono yleiskunto, väsymys, alkoholi ja sairaudet altistavat hypotermialle.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.