Mainos

Kuumemittari takapuolessa oikein? Varusmiesliitto odottaa selvitystä

Varusmiesliitto odottaa lopullista totuutta Porin Prikaatin kuumemittaritapauksessa.

Varusmiesliiton puheenjohtaja Mikko Kiviluoma odottaa saavansa asiasta selvityksen.

– Tältä kuulemalta tapaus kuulostaa aika räikeältä. Asia nousee varmaankin esille tulevien viikkojen keskusteluissa, jolloin saadaan virallinen selvitys. Näin pystytään päättelemään, mikä on oikea totuus, Kiviluoma sanoo.

Hänen mukaansa tapaus kuulostaa julkisuudessa olleen raportoinnin perusteella asiattomuudelta, joka voisi olla enemmänkin "kymmenen vuoden takaa".

– On myös aika normaalia, että armeijassa asia kuin asia hieman muuttuu, kun se menee muutaman suun kautta, Kiviluoma sanoo.

Valituksia etenkin sisäilmaongelmista

Kiviluoma huomauttaa, että liitto saa varusmiehiltä valituksia ennen kaikkea pitkittyneistä terveydenhuollon ongelmista.

– Sisäilmaongelmiin ei reagoida aktiivisesti ja osa varusmiehistä on tasaisin väliajoin hoidettavana tästä syystä.

Toinen joukko valituksia liittyy taloudellisiin ja sosiaalisiin seikkoihin. Ongelmia on esimerkiksi varusmiehillä, joiden palvelus on keskeytetty pian aloittamisen jälkeen, eikä työ- tai opiskelukuvioihin pääse heti takaisin.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.