Mainos

Kuusi opiskelijaa sairaalassa koulunalkamisrituaalin vuoksi

Kuusi Kaustisen musiikkilukion ensimmäisen luokan opiskelijaa on tiputuksessa sairaalassa koulualkamisrituaalina tunnetun mokujumpan vuoksi.

Lukion toisen luokan opiskelijat järjestivät viime viikolla lukion asuntola-alueella maanantai-torstai-iltaisin ns. mokujumpan. Siinä uusien opiskelijoiden piti muun muassa tehdä kyykkyhyppyjä ja sammakkohyppelyitä.

Jumppa oli kuitenkin fyysisesti liian rankka. Seuraavina päivinä viidelle tytölle ja yhdelle pojalle tuli niin voimakkaita jalkasärkyjä, että he joutuivat hakeutumaan sairaalahoitoon. He ovat parhaillaan Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa Kokkolassa nestehoidossa tiputuksessa.

Kaikkien sairaalassa olevien kunto on suhteellisen hyvä. He ovat saaneet tänään jo hieman liikkua. Suurin osa on tähän saakka joutunut makaamaan sängyssä liikkumattomana.

Yksi opiskelijoista joutui heti sairaalaan tultuaan tehohoitoon, mutta hänkin on liittynyt jo kohtalotovereidensa joukkoon. Potilaiden terveydentilaa seurataan koko ajan, nesteytyksen tarkoituksena on saada kohollaan olevat veriarvot laskemaan.

Opiskelijoilla on diagnosoitu rapdomyolyysi eli he kärsivät eriasteisista lihaskudosvaurioista. Vamman seurauksena voi olla lihaskuolio, jolloin vaurioituneesta lihaksesta vapautuu verenkiertoon aineita, jotka voivat lopulta kertyä munuaisiin. Pahimmillaan siitä voi aiheutua munuaisen vajaatoimintaa.

-On harvinaista että meillä on näin paljon tästä sairaudesta kärsiviä potilaita sairaalassamme yhtäaikaa, kertoo anestesiateholääkäri Tadeusz Kaminski Keski-Pohjanmaan keskussairaalasta. Hänen mukaansa sairauden aiheuttaa lihasten liiallinen rasitus ja kova nesteenpuutos.

Poliisi tutkii asiaa

Kaustisen poliisille on tullut lukuisia yhteydenottoja asian tiimoilta. He ovat saaneet yhden tutkintapyynnön, jonka pohjalta he selvittävät, onko mokujumpan täytäntöönpanossa tapahtunut rikosta.

-Tutkimme onko opiskelijat pakotettu mokujumppaan eli onko heitä kohtaan käytetty tai uhattu käyttää väkivaltaa, vai onko toiminta ollut vapaaehtoista. Näin kuvailee vanhempi konstaapeli Vesa Viihteensaari tilannetta.

Hänen mukaansa kaikkien asianosaisten täytyy nyt antaa kirjallinen selvitys tapahtumien kulusta.

Kaustisen musiikkilukion rehtori Taina Lehtonen pitää tapausta erittäin valitettavana.

-Tällaista ei saisi tapahtua, tämä ei ole missään mielessä toivottavaa.

Hänen mukaansa tapahtuneessa on sekä toisen- että ensimmäisen luokan opiskelijoiden harkintakyky pettänyt pahasti.

-Joku on tehnyt yli voimiensa, kunnia ei ole antanut periksi vaan on yritetty ja yritetty. Sitten on oltu seuraavana päivänä kipeitä.

Lehtosen mukaan toisen vuoden opiskelijat eivät ole millään lailla pakottaneet toisia jumppaamaan.

-Eihän kukaan vapaaehtoisesti mene toisen pihalle hyppimään, hän kuitenkin toisaalta toteaa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.