Mainos

Kuutostie Suomen raskaimmin kuormitettu valtatie

Tien välityskyky ja palvelutaso ei riitä teollisuuden tarpeisiin, ja onnettomuusriski on suuri.

Metsäteollisuuden investoinnit ja rajaliikenne ovat kasvattaneet kuutostiestä Suomen raskaimmin kuormitetun valtatien. Lappeenrannan ja Imatran välillä kulkee yli 10 000 ajoneuvoa vuorokaudessa, joista rekkoja on noin 1800.

Metsäteollisuuden kuljetustarpeet lisäävät edelleen raskaasti kuormitettujen rekkojen määrää. Metsäteollisuudessa on arvioitu kuljetustarpeiden kasvavan kolmanneksella ensi vuonna, mikä kasvattaisi rekkojen määrän vuorokausiliikenteestä yli 2000:een.

Etelä-Suomen kaksikaistaisilla valtateillä raskaiden kulkuneuvojen määrä jää yleensä selvästi alle tuhannen ajoneuvon vuorokaudessa. Kaakkois-Suomen tiepiirissä korostetaan kuutostien muodostuneen pullonkaulaksi. Sen välityskyky ja palvelutaso eivät riitä teollisuuden tarpeisiin, ja onnettomuusriski on suuri.

Tiehallinnon suunnitelmissa onkin pitkään varauduttu rakentamaan Lappeenranta-Imatra -väli kokonaan nelikaistaiseksi. Hankkeen kustannusarvio on 119 miljoonaa euroa.

-Vaikka rahaa ei ensi vuodelle saatukaan, on hanke edelleen ministerityöryhmän listan kärjessä, ja perustelut näillä tunnusluvuilla ovat niin vahvat, että tuskin sitä voi enää pitkään siirtää, arvioi talouspäällikkö Jyrki Karhula Kaakkois-Suomen tiepiiristä.

Hänen mukaansa valtatie 6:n parantaminen Lappeenrannan ja Imatran väliltä on perusteltua myös ympäristöllisistä syistä. Tieosuus sijaitsee tärkeällä pohjavesialueella, mikä edellyttää suojauksien rakentamista. Lisääntyvä raskas liikenne, teollisuuden kemikaalikuljetukset sekä tiesuolaus muodostavat uhkan alueen vesivaroille. Pohjavesisuojauksien rakentaminen on Korpelan mukaan järkevintä tehdä koko tieosuutta koskevan perusparannuksen yhteydessä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.