Mainos

Kuvat: Erikoinen jättihyönteinen kammoksutti lomalaisia – asiantuntija tunnisti lajin

Kreikassa Rodoksella lomaillut suomalaisnainen lähetti MTV Uutisille kuvan hyönteisestä, joka aiheutti matkaseurueessa suurta ihmetystä.

Ryhmä oli kiipeämässä Rodoksella sijaitsevalle vanhalle linnoitukselle, kun he huomasivat portaikon kupeessa kymmenittäin valtavan kokoisia hyönteisiä.

– Ne näyttivät aivan jättiampiaisilta. Pyysimme kolmevuotiasta lasta siirtymään nopeasti kauemmas. Hyönteiset pitivät melko kovaa surinaa, mutta olivat aivan kukkien lumoissa. Ne eivät käyttäytyneet mitenkään aggressiivisesti, mutta kyllä vähän kylmäsi ajatella niiden hyökkäystä, kuvat lähettänyt nainen kertoo.

Kauhua lomalaisten keskuudessa kylväneet pörriäiset olivat ryhmän arvion mukaan "melkein kymmenensenttisiä". 

Seurueessa arvuuteltiin, oliko kyse jonkinlaisista herhiläisistä. Herhiläinen on Euroopan kookkain ampiaislaji.

"Pörinä on kyllä melkoinen"

Hyönteistutkija ja Helsingin Luonnontieteellisen keskusmuseon museomestari Jaakko Kullberg kertoo, että kyse ei kuitenkaan ole ampiaisista. 

– (Kyseessä on) rauhanomaisempi, ampiaismaisten pistiäisten yläheimoon kuuluvan Scoliidae-heimon, eli puukkopistiäisten edustaja. 

Puukkopistiäiset elävät loisina ja käyttävät ravinnokseen suurten lehtisarvisten kovakuoriaisten, erityisesti kultakuoriaisten toukkia. Lajia tavataan lähestulkoon joka puolella maailma. 

Suurin osa heimon lajeista viihtyy erityisesti trooppisissa ja subtrooppisissa ilmastoissa. Euroopassa heimon lajeja esiintyy lähinnä Välimeren ympäristössä, missä ne ovatkin hyvin yleisiä.

Kullbergin mukaan puukkopistiäiset eivät ole hurjasta ulkonäöstään huolimatta aggressiivia. Niiden kokokin jää yleensä neljään senttiin. 

– Pörinä on kyllä melkoinen näillä yleensä aika kömpelöillä otuksilla, Kullberg toteaa. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.