Mainos

Kuvat: Lahden lähiötalon väritempaus ilahdutti – taiteilijat tuoneet valoa muuallekin Suomeen

Pinkkiä vettä uimahallissa, kirjavia kerrostaloikkunoita, sateenkaaren värejä sairaalan käytävillä... Taitelijat Anna Turunen ja Anne Roininen ovat ottaneet asiakseen tuoda valoa ja väriä Suomen talven harmauteen valotaiteen kautta. 

MTV Uutiset kertoi perjantaina taitelijoiden tempauksesta Lahden Liipolassa. Harmaan lähiörakennuksen valaisemisesta kertovasta artikkelista tuli oikea somehitti - sitä jaettiin MTV Uutisten sivuilta 13 000 kertaa!

Taideprojekti Valolinna on luonut yhteisöllisiä valotaidekokemuksia jo useille muillein Suomen paikkakunnille, Lahden lisäksi muun muassa Ouluun, Mikkeliin, Jyväskylään ja Poriin.

Tammikuun lopulla esimerkiksi Hämeenlinnan uimahalli sai kirkkaan värikasteen, kun uimahallin tilat valaistiin väliaikaisesti värivaloilla käyttäjien toiveiden mukaan. Hyppytorneista saattoi hypätä pinkkiin tai vihreään veteen ja altaan pohjalta löytyi läpinäkyviin muovipulloihin kätkettyä pullopostia. 

Näkijöiden ja kokijoiden palaute on ollut ilahtunutta. Kysyntää luovalle valon käytölle olisi taiteilijoiden mukaan enemmänkin pohjoisen pimeydessä.

- Kuormittavaa valosaastettahan tulee paljon joka suunnasta, mutta nimenomaan viihtyisyyttä luovaa valoa suunnitellaan paljon vähemmän, kuvailee Anne Roininen.

Myös Lahteen viime viikolla syntynyt taideprojekti herätti paljon positiivista huomiota. Ostoskadun alussa seisovan asuinkerrostalon ikkunat värjättiin mm. muoveilla ja silkkipapereilla kahden tunnin ajaksi iltakuudesta kahdeksaan. Asukkaiden kanssa tehdyn yhteistyön tuloksena syntyi jättimäinen riemunkirjava tilataideteos. 

- Kävimme yksitellen asukkaiden luona ja suunnittelimme heidän kanssaan ikkunoiden aiheet ja värit. Vaikka ajatus tuli meiltä, se loi yhteisöllisyyttä ja puheenaiheita asukkaiden välille. Sitä tässä päivässä kaivataan, Roininen toteaa.

- On myös kivaa haastaa ihmisiä osallistumaan, se on tässä vähän ideanakin. 

Turunen ja Roininen kehittelevät parhaillaan valotaideteoksia myös Seinäjoelle ja Vaasaan. Tavoitteena on tehdä kokonaisuus Suomen itsenäisyyden juhlavuodeksi 2017.

- Meitä kiinnostavat mm. kerrostalot, uimahallit ja urheiluhallit. Olemme myös kaavailleet valotaideteoksia Seinäjoen ja Vaasan välisen tien varrelle. Tässä voisi mahdollisesti hyödyntää esimerkiksi katulamppuja - tietenkin liikenneturvallisuus huomioiden, Roininen painottaa. 

Valotilataideteoksia suunnitellaan myös kansainvälisille taidemarkkinoille.

- Olemme olleet yhteydessä Moskovaan ja haemme tällä hetkellä Suomen suurlähetystön avustuksella mahdollista galleriaa, Roininen kertoo.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.