Mainos

Kuvat: Takatalvi jysähti Suomeen kunnolla! "Ei lunta nyt joka vuosi tähän aikaan tule"

Lumipyryt ja liukkaat kelit palasivat eri puolille Suomea maanantaina. 

Uusi viikko alkoi valkoisena isossa osassa maata. MTV Uutisten lukijoiden kuvista näkyy varsin komea huhtikuinen takatalvi.

Lunta ja räntää sataa aamulla varsinkin Länsi-Suomessa lisää.

Säätietojen mukaan huonoin ajokeli on aamulla Pohjanmaalla ja Satakunnassa, illalla Lapissa.

Rauman tuhtia lumikuormaa hämmästeltiin myös sosiaalisessa mediassa.

Lumi- ja räntäsade vaikeuttavat edelleen ajokeliä etenkin Länsi- ja Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla, kertoo Ilmatieteen laitos. Lunta on paikoitellen kertynyt jopa viisi senttiä.

– Meidän mittariemme mukaan lunta on viisi senttiä tai yli ainakin Juupajoella, Kauhajoella ja Karviassa, luettelee meteorologi Pauliina Kuokka.

Katsomo-video ei ole saatavilla


Lämpötila on aamun aikana noussut yli nollan, joten lumi on alkanut jo paikoitellen sulaa pois.

– Kun sitä on kuitenkin noinkin paljon tullut, niin on vaikeaa sanoa, ehtiikö kaikki sulaa ennen iltaa. Lämpötila painuu ensi yönä jälleen pakkaselle, joten jos kaikki lumi ei päivän aikana ehdi sulaa, sitä voi olla maassa vielä huomennakin. Yöllä on sitten tulossa uusia sateita, jotka nekin ovat osin räntää, Kuokka selvittää.

Vaikka lumi- ja räntäsateet huhtikuun lopussa ovat epämiellyttäviä, epätavallisia ne eivät ole.

– Huhtikuu voi olla vielä hyvin kylmä kuukausi. Ei lunta nyt joka vuosi tähän aikaan tule, mutta mitenkään epätavallista se ei ole, Kuokka sanoo.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.