Mainos

Kuvat: Tällaisilla välineillä kadonnutta Nelaa nyt etsitään – MTV.fi Nuuksiossa

Vapaaehtoiset etsijät aloittavat tänään suurimmat tähänastiset vesistöetsinnät Nela Utkinan löytämiseksi Nuuksion kansallispuiston alueella.

MTV.fi on mukana tapahtumapaikalla ja raportoi Nuuksiosta sekä verkkosivuillaan että Twitterissä.

Etsinnät järjestää Kadonneen Etsintä -tiimi. Ryhmästä vesistö-operaatioon osallistuu vesistöjen ruumiinetsinnän spesialisti Reino Savukoski, kaksi ammattisukeltajaa, kolme ruumiskoiraa ohjaajineen, logistiikkapäällikkö ja operatiivinen johto.

Nelaa etsitään nyt muun muassa maitolaatikon kokoisella robottikameralla, jolla pystyy toimimaan jopa 50 metrin syvyydessä.

Robottikamera liikkuu voimakkaiden moottoreiden avulla, ja ohjaimen avulla se voidaan viedä lähelle pohjaa. Etsijöiden mukaan se on hyvä esimerkiksi pimeissä ja syvissä vesissä.

Samanlaista laitetta käytettiin muun muassa kuparilaivan löytymisen yhteydessä Ahvenanmaalla viime kesänä. 

– Samaan aikaan suoritamme BF-Lennon tuella tarkkailulentoja vesi-alueiden yläpuolella ja poliisikoiriakin kouluttaneen koirakkomme ohjaaja käy potentiaalisia korkean putoamisriskin ranta-alueita maastosta käsin läpi, etsintää johtava Jarkko Hyöppönen kertoi tiedotteessa aiemmin tällä viikolla.

Vesietsintöjä johtavan Reino Savukosken mukaan Nelaa on etsitty Nuuksiosta jo niin paljon, että mahdollisuudet hänen löytymiseensä ovat promillen luokkaa.

Etsintöjä tehdään 6. marraskuuta asti. Niitä tehdään päivittäin valoisaan aikaan.

Poliisi kertoi viime viikolla lopettavansa Nela Utkinan maastoetsinnät Nuuksiossa ainakin toistaiseksi.

Tshekkiläinen 27-vuotias Nela Utkina (ent. Saglenova) on ollut kateissa jo yli kuukauden. Viimeinen näköhavainto Utkinasta on 9. syyskuuta, kun hän nousi pois bussista Kattilan päätepysäkillä Nuuksion kansallispuistossa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.