Mainos

Kylmenee – kesä ei ole silti lopullisesti ohi

Loppuviikolla lämpötilat laskevat viime päivien lämpötiloihin verrattuna.

Lounaassa lämpöä on noin 10-14 astetta. Idässä ja pohjoisessa lämpöä on Forecan päivystävän meteorologin mukaan kymmenen asteen molemmin puolin.

– Yöt ovat kylmiä. Viime yönä on oltu monin paikoin maan keskiosassa ja pohjoisessa lähellä nollaa. Etelässäkin on käyty pakkasella. Yöt ovat kylmiä, sanoo Riikka Lahtinen.

Lahtinen lohduttaa kansalaisia. Kesä ei ole vielä ohi. Syyskuuhun voi meteorologin mukaan vielä mahtua lämpimiä päiviä.

– Huomenna pohjoisen yli liikkuu sadealue. Etelässä lisääntyy lähinnä pilvisyys. Muuten sateet pysyvät vähäisinä.

Katsomo-video ei ole saatavilla

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.