Mainos

Kylpylähotellissa paloi Ruotsin Haaparannassa

Kylpylähotellissa Ruotsin Haaparannassa syttyi illalla suurehko tulipalo. Palon sammutus oli kello 23.30 aikoihin jälkiraivausvaiheessa.

Pelastuslaitoksen mukaan Cape East -kylpylähotellin piharakennuksesta alkanut tulipalo levisi hotellin puiseen ravintolarakennukseen. Noin 600-neliöinen piharakennus tuhoutui palossa täysin.

Tuhoutuneessa ravintolassa oli tilaa noin 300 neliötä. Kylpylähotellin toinen osa säästyi isommilta vahingoilta.

Hälytys palosta tuli hieman ennen puoli yhdeksää illalla. Paloa on sammuttamassa pelastushenkilöstöä myös Suomen puolelta.

Kukaan ei loukkaantunut palossa. Syttymissyytä tai aineellisia vahinkoja ei vielä osattu arvioida.

Cape East sijaitsee aivan Suomen ja Ruotsin rajalla Torniojoen varrella. Se mainostaa tiloissaan olevaa saunaa maailman suurimpana.

Torniossa, aivan rajan tuntumassa asuva henkilö kertoo MTV3 Uutisille, että kylpylän tulipalosta nousi valtava savupilvi puoli yhdeksän aikaan illalla. Puoli kymmenen jälkeen illalla savu oli vähäisempää, mutta näkyi edelleen kauas.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.