Mainos

Kyrö IS:lle: Haluan takaisin valmentajaksi

Suomen maastohiihtomaajoukkueen entinen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö aikoo hakea elinikäisen toimitsija- ja valmentajakieltonsa kumoamista, kertoo Ilta-Sanomat.

– Olen jo alustavasti ollut asian tiimoilta yhteydessä Hiihtoliiton kanssa, Kyrö myöntää.

– Elämässäni ei ole tällä hetkellä estettä esimerkiksi mahdollisen valmennustyön aloittamiselle, dopingoikeudenkäynnin avaintodistajana toiminut Kyrö kertoi.

Kansainvälisen antidopingtoimikunnan Wadan säännöt mahdollistavat Kyrön hakemuksen. Sääntöjen mukaan henkilö, joka auttaa viranomaisia paljastamaan dopingsalaliiton voi hakea kiellon kumoamista.

Kyrölle langetettiin elinikäinen toimitsija- ja valmentajakielto vuoden 2001 dopingskandaaliin päättyneiden Lahden MM-kilpailuiden jälkeen.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.