Mainos

Kyrö puolustautuu syytöksiltä

Hiihtoliiton ex-päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö kieltää tuoneensa kiellettyjä lääkeaineita Suomeen.

Hiihtoliiton entinen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö kiistää tuoneensa Suomeen kiellettyjä lääkeaineita eikä niitä ole hänen mukaansa häneltä useista tarkastuksista huolimatta koskaan löydetty.

Kyrö toimitti tänä aamuna tiedotteen STT:lle.

- Olen toiminut täysin julkisesti ja avoimesti, käyttänyt lentokonetta, altistunut toistuviin läpivalaistuksiin ja tullitarkastuksiin sekä käyttänyt rahaliikenteessä normaaleja pankkitilejä, hän kertoo.

Kyrö kertoo keskusrikospoliisin (krp) löytäneen maksumääräyksiä hänen kalenteristaan, "aivan kuin tarjottimelta".

- Jos minulla olisi ollut tältä osin jotakin salattavaa tai luvatonta, olisin varmasti toiminut toisin, hän sanoo tiedotteessaan.

Kyrö myös ihmettelee, miksi hänen hollantilaisen kontaktinsa Gerardus Meijerin kertomus on muuttunut poliisin kuulusteluissa.

-Meijerin lausuntokin oli alunperin ollut täysin toisen sisältöinen. Mikä on saanut hänet myöhemmin muuttamaan kertomustaan, ei ole tiedossani.

-Ymmärtääkseni se seikka, että hän on todistuksessaan lausunut kahdella aivan vastakkaisella tavalla, on omiaan heikentämään hänen kertomuksensa uskottavuutta, Kyrö toteaa.

-Objektiivisia uutisia välittävä tietotoimisto olisi varmaan tuonut nämä kertomusten vaihtelut julki. Suomen Tietotoimisto ei. Nähdäkseni STT on kostonhimossaan ottanut oikeuden omiin käsiinsä odottamatta puolueetonta oikeudenkäyntiä.

Kyrön mielestä STT:n uutisointi on ollut "yksipuolisuudessaan loukkaava ja herjaava". Kyrö kertoo olleensa yhteydessä Meijeriin 1999-2000 "muutamia kertoja". Kyrön mukaan Meijer esiteltiin hänelle valmennuksen ja lisäravitsemuksen asiantuntijana.

- Lisäksi hänellä oli verisolujen mikroskooppikuvantamiseen perustuva menetelmä urheilijoiden terveydentilan seurantaan. Ei häntä esitelty minulle rikollisliigan yhdysmiehenä. Kyrön mukaan keskieurooppalaisilla valmentajilla on tapana kerätä vitriinejä valmentajistaan urheilijoista. Meijerin vitriineissä esiintyvät Kyrön mukaan mm. Shaq O'Neal, Letitie Vriesde ja Nelly Cooman.

Kyrö: Yksikään matka ei ollut epämääräinen

Kyrön mukaan hän ei ole tehnyt yhtään epämääräistä matkaa Keski-Eurooppaan.

- Olen luonut valmentajiin ja urheilulääkäreihin sekä tutkijoihin verkoston ympäri Eurooppaa. Tämä on aivan välttämätön työskentelytapa nykyaikaisessa huippu-urheilussa.

-Tällaisen kehitysprojektin leimaaminen hormonimatkailuksi on törkeää mustamaalausta.

Kyrö kertoo tehneensä "työmatkansa" Hiihtoliiton kustannuksella käyttäen aina halvinta matkustustapaa. "Usein jopa niin, että olen hankkinut halvat lentoliput Tallinnasta", hän toteaa.

Kaksivuotisen "kehitysprojektin" kokonaiskustannukset ovat Kyrön mukaan olleet pienet (46 000 markkaa eli noin 7700 euroa).

-Espanjassa olen tehnyt yhteistyötä useiden korkeasti koulutettujen ja kokeneiden henkilöiden kanssa. Olen joutunut maksamaan heille konsultointi- ja ohjauspalkkioita, hän kertoo.

-Tähän oman ammattitaidon lisäämiseen olen käyttänyt ainoastaan omia yksityisiä varojani. Rahaliikenteestä ja valuutanvaihdoista olen vastuussa ainoastaan itselleni, koska kyseessä ovat olleet vain ja ainoastaan yksityiset varani.

Kyrö kertoo käyttäneensä konsultteina myös Moskovan urheiluinstituutin professoreita.

-Sovimme myöskin luontaisravinteiden toimittamisesta Suomeen. Näistä aineista heillä on Moskovan akkreditoidun anti-dopinglaboratorion todistukset ja olen jättänyt nämä todistukset poliisille kuulustelujeni yhteydessä osoittaakseni tuottamieni aineiden olevan sallittuja lisäravinteita, ei dopingaineita.

-Tämäkään seikka ei käy ilmi STT:n uutisoinnista, Kyrö paheksuu.

Kyrön mukaan tutkimustuloksia on esitelty useissa opetusministeriön rahoittamissa laitoksissa vuosina 2000 ja 2001. Kyrö kertoo, ettei ole itse tuonut "edes näitä luontaistuotteita" Moskovasta.

-Ne on toimitettu myyjän toimesta Suomeen.

"Poliisi unohtanut objektiivisuuden"

Kyrön mukaan krp epäilee häntä törkeästä kavalluksesta.

-Kuitenkin asiassa on jo nyt suurelta osin selvinnyt, että Suomen Hiihtoliitto on ilmeisesti epähuomiossa jättänyt liittämättä matkalaskujani kokonaisuudessaan kirjanpitoonsa.

Kyrö on pahoillaan poliisin menettelystä.

-Koen voimakkaasti, että poliisi on tutkimuksissaan unohtanut objektiivisuuden ja päämääräksi on tullut minun murskaamiseni.

Kyrö ihmettelee, miten STT on voinut uutisoida hänen pankkiasioitaan.

-En ymmärrä, mihin lakiin perustuu Suomen Tietotoimistolle annettu oikeus tutustua henkilökohtaisiin pankkiasioihini ja mihin perustuu heille annettu oikeus julkaista tällaisia tietoja. Avustajani kehotuksesta jätän julkisen spekuloinnin toistaiseksi tähän. -Tulen kuitenkin avustajani kanssa tutkimaan, onko asiassa menetelty viranomaisten ja Suomen Tietotoimiston taholta laillisesti. Tarvittaessa ryhdyn asian vaatimiin toimenpiteisiin. -Toivon myös, että ministeri Suvi Linde'n jättäisi tuomiot siihen aikaan, kun ne on langetettu, vaikka asian esillä pitäminen varmaan pönkittää hänen poliittista karriääriään.

"En ymmärrä, mitä olen valehdellut"

Kyrö muistuttaa myös, että hän STT:n alkuperäisen dopingjutun aikana tammikuussa 1998 Suomen naisten maajoukkueen päävalmentaja eikä hänellä ollut kertomansa mukaan "mitään tietoa Jari Räsäsen tekemisistä".
-En ole myöskään koskaan Räsästä valmentanut.

Kyrö vakuuttaa, ettei hänellä ollut myöskään tietoa miesten maajoukkueen tuolloisista tekemisistä.

-Huippu-urheilu on kilpailua myös valmentajien välillä, ei kollegiaalista ja toista avustavaa toimintaa. En ymmärrä, mitä olen valehdellut oikeudessa. Sitä minulle ei ole kukaan täsmentänyt.

- Se, että olen ollut mukana osallisena ja osasyyllisenä Lahden MM-kisojen dopingskandaalissa tai että minut nyt halutaan leimata hormonimieheksi vuonna 1999, ei useiden lakimiesten käsityksen mukaan muuta STT:n rikosoikeudellista vastuuta tammikuun 1998 artikkelista.

STT kertoi lauantaina krp:n tutkimuksista, joissa on käynyt ilmi Kyrön tehneen hormonikauppaa hollantilaisen rikollisliigan kanssa. STT on päässyt tutustumaan krp:n aineistoon asianomistajana, koska poliisi epäilee joidenkin hiihtoliiton entisten työntekijöiden harhauttaneen oikeusistuimia STT:n dopingjutun yhteydessä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.