Mainos

Kysely: Keskustan kannatus pysynyt korkeana

Keskusta saisi tuoreen kyselyn mukaan nyt täsmälleen saman ääniosuuden kuin eduskuntavaaleissa 2003.

Keskustan kannatus näyttää edelleen pysyvän muita korkeampana. Keskustaa äänestäisi nyt 24,7 prosenttia Yle Uutisten kyselyyn vastanneista.

SDP:n suosio on helmikuusta laskenut yhdellä prosenttiyksiköllä 21,3 prosenttiin, mutta se on yhä toiseksi suurin puolue.

Kokoomuksen kasvu sen sijaan näyttää kääntyneen laskuun. Kannatukseksi mitattiin nyt 20,4 prosenttia, kun edellinen luku oli 21,9 prosenttia.

Kärkikolmikon tulokset noudattavat Kokoomusta lukuunottamatta samaa trendiä kuin aiemmin tällä viikolla julkaistussa MTV3:n kyselyssä. Siinä Kokoomuksen kannatus oli nousussa. Ero mahtuu virhemarginaalin sisään.

Vihreiden suosio on kasvanut selvästi, ja se ohitti nyt vasemmistoliiton. Kun helmikuussa tulokseksi saatiin 8,2, nyt kannatus oli 9,7 prosenttia. Myös vasemmistoliitolle mitattiin nousua 8,2:sta 9,7 prosenttiin.

Myös RKP:n suosio on hieman kasvanut (5,0). Se on nyt tasoissa kristillisdemokraattien kanssa. Muut pienpuolueet ovat pysyneet suunnilleen entisissä luvuissa. Perussuomalaisten osuus on 2,5 prosenttia.

Taloustutkimuksen 13.-15.3. tehdyssä kyselyssä haastateltiin lähes 2000 henkilöä. Virhemarginaali on kaksi prosenttiyksikköä.

Keskustan kannatus nyt sama kuin viime vaaleissa

Muutokset edelliseen vastaavaan mittaukseen ovat melko suuria. Helmikuun lopulla kokoomus lisäsi kannatustaan 1,6 prosenttiyksikköä 21,9 prosenttiin.

SDP:n kannatus on sen sijaan jatkanut laskuaan. Tammikuun luvuista pudotus oli 1,5 prosenttiyksikköä, johon nyt tuli yksi prosenttiyksikkö lisää.

Keskustan kannatus nousi tammikuusta 0,4 prosenttiyksiköllä 24,6 prosenttiin. Nyt kasvu oli vain 0,1 prosenttiyksikköä.

Vasemmistoliitolle ja vihreille mitattiin tuolloin 0,6 prosenttiyksikön alamäki.

Keskusta saisi nyt täsmälleen saman ääniosuuden kuin eduskuntavaaleissa 2003. Sen sijaan SDP:n pudotus olisi 3,2 prosenttiyksikköä. Kokoomus kasvattaisi suosiotaan lähes parilla prosenttiyksiköllä silloisesta 18,6:sta prosentista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.