Mainos

Kysely: Kulutus ei vaikuta globaaliin hyvinvointiin

Vain joka kolmas suomalainen on sitä mieltä, että heidän arkipäiväiset tarpeensa ja valintansa vaikuttavat muiden maiden ihmisten elämään, kertoo tuore kyselytutkimus.

Ulkoministeriön TNS Gallupilla teettämä kysely liittyy tänään alkavaan Mitä ihminen tarvitsee? -kampanjaan, jonka tavoitteena on haastaa suomalaiset pohtimaan omien kulutustapojensa suhdetta kestävään kehityksen. Kyselyyn vastasi huhtikuussa vajaat 1300 täysi-ikäistä suomalaista.

Suomalaiset suhtautuvat vaikutusmahdollisuuksiinsa kotimaassa hieman optimistisemmin. Vastaajista 40 prosenttia uskoo, että kulutuksella voi vaikuttaa oman maan kansalaisten elämään.

Hieman yllättäen vastaajat pitävät kierrättämistä tärkeimpänä keinona globaalin hyvinvoinnin lisäämiseen. Lähes 60 prosenttia vastaajista sanoo, että kierrättämällä voi vaikuttaa muiden maiden ihmisten elämään. Vain noin kolmannes vastaajista kokee, että kuluttamisen vähentäminen voi olla ratkaisu muiden maiden ihmisten elämän parantamiseen.

Eettiset tuotteet ja hyväntekeväisyys keinoina

Suomalaiset eivät usko vaikutusmahdollisuuksiinsa, mutta heiltä tuntuu puuttuvan myös tietoa käytännön keinoista vaikuttaa.

- Arjessa suurimmat ympäristövaikutukset tulevat asumisesta, ruoasta ja liikkumisesta. Kaikista näistä me päätämme itse, sanoo ulkoministeriön tiedottaja Milma Kettunen.

- Me päätämme, miten omakotitalomme lämmitetään, syömmekö kasvi- vai eläinpainotteista ruokaa, menemmekö töihin omalla autolla, julkisilla kulkuvälineillä tai vaikkapa pyörällä, Kettunen jatkaa.

Kierrättämisen jälkeen toiseksi tärkeimpänä vaikutuskeinona vastaajat pitävät kuluttamista eettisiin tuotteisiin ja palveluihin ja kolmanneksi tärkeimpänä lahjoituksia ja hyväntekeväisyyttä.

Mitä ihminen tarvitsee? kKampanja näkyy kesän ja syksyn aikana muun muassa yleisötapahtumissa, printtimediassa ja verkossa. Viestintäkampanjaa tukevat useat tunnetut henkilöt politiikan, viihteen ja kulttuurin saroilta. Mukana kampanjassa ovat muun muassa Anna Puu, Juha Mieto, Mari Rantasila, Arto Nyberg, Paula Koivuniemi, Anni Sinnemäki, Jani Toivola ja Jussi 69.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.