Mainos

Kysely: Päivähoidon henkilöstön määrä huolettaa vanhempia

Suomalaisvanhempia huolestuttavat päivähoidossa muun muassa henkilöstön määrän riittävyys ja lapsiryhmien koko, käy ilmi opetusministeriön nettikyselystä. Pääosin vanhemmat sanovat kuitenkin olevansa tyytyväisiä lastensa varhaiskasvatukseen.

Enemmän toivottaisiin tietoa lapsen päivästä. Yhteistyötä päiväkotihenkilöstön kanssa haluttaisiin myös lisätä. Nettikysely liittyy uuden varhaiskasvatusta koskevan lain valmisteluun, ja siihen vastasi yli 11 000 vanhempaa.

Myös lapsilta kysyttiin, miten he kokevat oman arkensa päiväkodissa. Tätä varten lapset saivat valokuvata itselleen tärkeitä paikkoja hoitopaikassa. Lapsille oli mieluisinta leikkiminen ja liikkuminen sekä omien rajojen ylittäminen. Aikuisilta odotettiin sitä, että he mahdollistaisivat toiminnalliset leikit.

Lasten näkemykset koottiin keskusteluissa, joihin osallistui 48 päiväkoti-ikäistä lasta.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.