Mainos

Kysely: Suomalaisten mielestä ulkomaalaisilla huonommat olot

Suomen Punaisen Ristin teettämän kyselyn mukaan suomalaiset olisivat valmiita antamaan viranomaisille luvan suosia erilaisiin vähemmistöryhmiin kuuluvia nykyistä enemmän.

Suomalaisten mielestä maassamme asuvien ulkomaalaisten olot ovat huonommat kuin valtaväestön. Tuoreen kyselyn mukaan kansalaiset pitävät muun muassa ulkomaalaisten työllistymismahdollisuuksia ja sukupuolten tasa-arvoa heikompana.

Lähinnä samanlaisiksi olot arvioidaan esimerkiksi sosiaali- ja työttömyysturvassa. Tiedot selviävät Suomen Punaisen Ristin TNS-Gallupilla teettämästä tutkimuksesta.

Suuri osa kyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että olojen pitäisi olla kaikilla samanlaiset. Reilu puolet vastanneista antaisi viranomaisille luvan suosia nykyistä enemmän erilaisiin vähemmistöryhmiin kuuluvia, jotta heidän asemansa kohenisi.

- Kansalaiset olisivat ainakin periaatteessa halukkaita parantamaan ulkomaalaisten ihmisryhmien oloja maassamme. Sellaisia, joiden mielestä suomalaisten olojen pitäisi olla maahanmuuttajia paremmin, löytyy korkeimmillaankin vain vajaa kuudesosa väestöstä, sanoo toimialajohtaja Juhani Pehkonen TNS Gallupista.

Rasismia Suomessa ilmenee monen vastaajan mielestä rutkasti. Rasismia näkyy melko paljon 57 prosentin mielestä ja paljon 6 prosentin mielestä. Noin kolmannes on kuitenkin sitä mieltä, ettei rasismia ilmene juuri lainkaan. Kuitenkin vain alle kuudesosa tunnistaa rasistisia piiteitä itsessään.

Valtaosa ei myöskään jäisi toimettomaksi, jos työkaverit pilkkaisivat ulkomaalaista työntekijää rodun tai ihonvärin vuoksi. Ivaan puuttuisi välittömästi reilu puolet.

Enemmistön mielestä ulkomaalaiset saavat tulla Suomen, jos töitä löytyy. Vain 7 prosenttia antaisi kaikkien ulkomaalaisten tulla maahamme.

Suomen Punainen risti pitää myönteisenä sitä, että suomalaiset haluaisivat kohentaa ulkomaalaisten oloja.

TNS Gallupin toteuttamaan tutkimukseen haasteltiin puhelimitse tuhatta yli 15-vuotiasta suomalaista tammi-helmikuun vaihteessa. Tutkimus julkistettiin rasismin vastaisena päivänä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.