Mainos

Kysely: Suomen riippuvuutta Venäjän energiasta vähennettävä

Kansalaisten mukaan ydinvoima ei ole kuitenkaan ratkaisu pulmaan. Ydinvoiman kannattajien määrä on laskenut edellisiin tutkimuksiin verrattuna.

Kaksi kolmesta suomalaisesta näyttäisi haluavan vähentää Suomen riippuvuutta venäläisestä energiasta. Aamulehden Taloustutkimuksella teettämän mielipidetutkimuksen mukaan ydinvoimaa ei kuitenkaan kannateta ratkaisuksi tilanteeseen.

Ydinvoiman kannattajien määrä on laskenut edellisiin tutkimuksiin verrattuna, Kuudennen reaktorin kannalla on nyt 44 prosenttia vastaajista. Myös vastustajien määrä on laskenut, ydinvoiman lisärakentamista vastustaa 37 prosenttia vastaajista. Kannastaan epätietoisten määrä onkin noussut kaikkien aikojen korkeimmaksi, liki viidennekseen vastaajista.

Tutkimukseen haastateltiin noin tuhatta suomalaista 23.-26. tammikuuta. Sen virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.