Mainos

Kysely: Taantuma puree joka kymmenettä suomalaista

Talouden taantuma koskettaa verkkolehti Uuden Suomen teettämän kyselyn mukaan suoraan noin kymmenesosaa suomalaisista. Taloustutkimuksen tekemän kyselyn mukaan vastaajista tai heidän perheenjäsenistään 13 prosenttia on irtisanomis- tai lomautusuhan alaisina tänä vuonna.

Irtisanominen tai lomautus on kohdannut noin joka kymmenettä vastaajaa viimeksi kuluneiden puolen vuoden aikana. Ylivelkaantuneiksi itsensä koki 11 prosenttia kyselyyn vastanneista. Vastaajia oli yhteensä 500.

Selvää heikennystä omaan talouteensa odotti kolme prosenttia ja lievää heikkenemistä 18 prosenttia vastaajista. Valtaosa kyselyyn vastanneista uskoo taloudellisen tilanteensa pysyvän ennallaan tai vähintäänkin tyydyttävänä. Noin viidennes arvioi taloudellisen tilanteensa paranevan.

Hallituksen elvytystoimiin oli tyytyväisiä 28 prosenttia ja tyytymättömiä 42 prosenttia vastanneista.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.