Mainos

KUVAT: Suuri tulipalo roihuaa Helsingissä - sankkaa savua leviää ympäristöön

Helsingin Tattarisuolla syttynyt maastopalo levittää runsaasti savua ilmaan. 

Pelastuslaitoksen mukaan savupilvi ei kuitenkaan ole kulkeutumassa asutuskeskuksiin päin. Ihmisiä ei pelastuslaitoksen mukaan ole tiettävästi vaarassa. 

Tilanne sai alkunsa, kun romuauto syttyi palamaan ja palo levisi maastoon. Sen jälkeen palamaan on syttynyt useita muitakin romuautoja ja tuli on levinnyt läheiseen metsikköön.

Pelastuslaitoksen mukaan sammutustyöt tulevat luultavasti kestämään aamuun saakka. Palon syttymissyytä ei toistaiseksi tiedetä.  




Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.