Mainos

Laajimman vastuun yrityspäättäjiä yhä vähemmän

Erityisesti keskijohdon ja asiantuntijatason kasvu on tasoittanut lopulliseen päätöksentekoon osallistuvien henkilöiden määrää.

Laajimman vastuun päättäjien määrä yrityksissä on vähentynyt. TNS Gallupin tekemän Päättäjien mediatutkimuksen mukaan hurjinta pudotus on ollut yksityisellä sektorilla.

Etenkin yli 50 hengen toimipaikoissa työskentelevien ja laajimmissa vastuissa olevien päättäjien joukko on supistunut tutkimuksen mukaan merkittävästi. Etenkin yli 50 hengen toimipaikoissa työskentelevien ja laajimmissa vastuissa olevien päättäjien joukko on supistunut tutkimuksen mukaan merkittävästi. Tämä näkyy erityisesti teollisuudessa, jossa työpaikkoja on hävinnyt muutenkin irtisanomisaalloissa. Sen sijaan palvelualoilla, rakentamisessa ja kaupan toimialalla lopullisten päättäjien määrä on kasvanut.

Yksityisellä sektorilla laajimmissa vastuissa olevien päättäjien joukko on huvennut tutkimuksen mukaan kahden vuoden kuluessa neljänneksellä 72000 henkilöstä 54000:een. Lopulliseen päätöksentekoon osallistuvien päättäjien määrä on joka tapauksessa pysynyt edellisen tutkimuskerran noin 190000:ssä. Erityisesti keskijohdon ja asiantuntijatason kasvu on tasoittanut lopulliseen päätöksentekoon osallistuvien henkilöiden määrää.

Tutkimuksesta ilmenee, että jos taantuman vaikutuksesta lopullisten päättäjien määrä vuonna 2002 väheni, niin tänä keväänä tuo lasku näyttäisi pysähtyneen.

Julkisella sektorilla lopullisten päättäjien määrä on laskenut lähinnä valtion hallinnon väliportaassa. Kuntasektorilla suuria muutoksia ei ole kahdessa vuodessa tapahtunut.

Yrityspäättäjän tehtävä on yhä miesvaltainen

Tutkimuksen mukaan yksityissektorin päättäjän profiili on yhä miesvaltainen, vaikka naisten osuus on kasvanut kolmella prosenttiyksiköllä 27 prosenttiin kahden vuoden takaisesta tilanteesta.

Yrityspäättäjistä noin puolet ovat iältään 35-49-vuotiaita. Alle 35-vuotiaiden osuus on ennallaan 13 prosentissa. Julkisen sektorin päättäjien selvä enemmistö, 60 prosenttia, on 50 vuotta täyttäneitä tai vanhempia. 55-64-vuotiaiden osuus on 35 prosenttia. Naisten osuus sektorilla on noussut 42 prosenttiin, jossa on kasvua seitsemän prosenttiyksikköä.

Yksityisen sektorin päättäjistä 46 prosenttia mainitsee erityiseduikseen menestykseen sidotut bonukset. Runsaalla neljänneksellä oli henkilökohtainen tulospalkkaus ja vajaalla viidenneksellä ylimääräisiä eläke-etuja. Yrityksen osakkeet olivat puolestaan yhdeksän prosentin erityisetuna.

Päättäjien mediatutkimusta varten haastateltiin tammi-huhtikuussa kirjekyselyin 4000:tta ylempää toimihenkilöä yksityisellä ja julkisella sektorilla. Tutkimuksen virhemarginaali on yksityissektorin osalta noin kaksi prosenttiyksikköä ja julkisen sektorin osalta noin kolme prosenttiyksikköä molempiin suuntiin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.