Mainos

Lääkäri: Romanikerjäläisten terveys ei ole häävi

Suomessa oleskelevien romanikerjäläisten terveystilanne on keskimäärin melko huono, arvioi Helsingin paperittomien klinikalla vapaaehtoisena työskentelevä lääkäri Tuuli Lehtivuori.

Paperittomien klinikka tarjoaa perustason hoitoa ulkomaalaisille, jotka eivät kuulu sosiaaliturvan piiriin. Klinikka on auki pari tuntia viikossa. Sijainti on pidetty salaisena, ja tieto siitä kulkee suusta suuhun.

Tuuli Lehtivuori on terveyskeskuslääkäri, joka on työskennellyt paperittomien klinikalla reilun vuoden. Lehtivuori kertoo, että Helsingissä suurin osa kävijöistä on Romanian tai Bulgarian romaneja. Loput ovat niin sanotusti oikeita paperittomia, esimerkiksi Afrikasta tai muualta tulleita, jotka oleskelevat Suomessa laittomasti.

– Ei se kovin hääviltä näytä, Lehtivuori kuvailee romanikerjäläisten terveydentilaa keskimäärin.

Lehtivuori kertoo, että siirtolaiset eivät yleensä ole pitkäaikaissairaita, koska pystyvät matkustamaan maasta toiseen. Hänen mukaansa perusasiat ovat kuitenkin hoitamatta, esimerkiksi hampaat ovat "hirveässä kunnossa". Hammaskivuille on myös hankala tehdä mitään, koska hammaslääkärin välineitä ei klinikalla ole.

Lehtivuoren mukaan kävijöiden vaivat ovat samankaltaisia kuin terveyskeskusten asiakkailla. Heitä kiusaavat esimerkiksi selkävaivat ja flunssa. Raskaana olevia käy jonkun verran tarkastuksissa.

Lehtivuoren mukaan paperittomat saavat mennä suomalaiseen sairaalaan synnyttämään. Lasku saattaa kuitenkin tulla perässä joko asiakkaalle tai paperittomien klinikalle. Jos henkilöllä epäillään sukupuolitautia, hänet voidaan Lehtivuoren mukaan lähettää sukupuolitautien poliklinikalle.

Paperittomien klinikalla käy lapsia Lehtivuoren mukaan aika vähän. Hän arvioi, että heistä on olosuhteet huomioiden huolehdittu ihan hyvin.

Helsingin lisäksi paperittomien klinikka toimii nykyisin myös Turussa. Ouluun sellainen perustettiin, mutta Lehtivuori kertoo, että siellä ei käynyt ketään.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.