Mainos

Lääkäri: Vauvojen pahoinpitely yleisempää väkivaltaisissa parisuhteissa

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa tulee vuosittain ilmi pienten lasten pahoinpitelyitä noin 360 tapausta. Helsingin yliopistollisen keskussairaalan erikoislääkäri Sarimari Tupola kertoo, että HYKSissä vuosittain ilmenee noin 20-30 tapausta. Pieniä lapsia menehtyy pahoinpitelyn seurauksena noin muutamia vuodessa. Pahoinpitelytapausten määrä on pysynyt viime vuosina melko tasaisena.

Riskitekijöinä vanhempien keskinäinen väkivalta

Tupolan mukaan pahoinpitelyitä voi tapahtua aivan kaikenlaisissa perheissä, mutta myös yhdistäviä tekijöitä tapauksille löytyy.

– Yleisesti tiedettyjä riskitekijöitä ovat vanhempien keskinäinen väkivalta, mielenterveysongelmat sekä päihteiden käyttö. Taustalla voi olla myös vanhempien omassa lapsuudessa kokemat pahoinpitelyt.

"Jos vanhempi alkaa hermostua, hän voi jättää vauvan hetkeksi yksin pinnasänkyyn, ja mennä toiseen huoneeseen rauhoittumaan. Vauva ei mene siitä rikki, jos hän joutuu olemaan hetken yksin."

Pienen lapsen pahoinpitelyepäilyssä lastenklinikka tekee ilmoituksen lastensuojeluviranomaiselle, joka puolestaan jatkaa tutkintaa poliisin kanssa. Kaikissa tapauksissa pyritään käynnistämään viranomaistoiminta mahdollisimman pian, jotta lapsen turvallisuus olisi mahdollisimman taattu. Päätöksen lapsen mahdollisesta seuraavasta sijoituspaikasta tekevät lastensuojeluviranomaiset.

Ennaltaehkäisy merkittävässä roolissa

Pienten lasten pahoinpitelytapauksissa ennaltaehkäisy on huomattavassa roolissa. Lastenlääkäreitä ja neuvolan työntekijöitä koulutetaan ottamaan pahoinpitelyriskit puheeksi vanhempien kanssa.

– Vanhempien kanssa voi esimerkiksi keskustella heidän aggressioherkkyydestään. Kehottaisin kaikkien pienten lasten vanhempia miettimään omaa toimintaansa hermostumistilanteessa. Kaikki me tiedämme, että pienen lapsen itku saattaa hermostuttaa. Korostamme, että jos vanhempi alkaa hermostua, hän voi jättää vauvan hetkeksi yksin pinnasänkyyn, ja mennä toiseen huoneeseen rauhoittumaan. Vauva ei mene siitä rikki, jos hän joutuu olemaan hetken yksin.

Uusia pahoinpitelyitä voidaan ehkäistä seuraamalla pahoinpideltyjä lapsia tarkasti sairaalahoidon jälkeen. Tupola kertoo, että Amerikassa ja Kanadassa tehdyissä tutkimuksissa on ilmennyt merkittävää näyttöä siitä, että laajalle väestöpohjalle annettu info vähentää pahoinpitelytapauksia.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.