Mainos

Lääkärilakkoa sovitellaan urakalla

Sovintoesitystä lääkärilakkoon yritetään yhä perjantaiksi.

Lääkärilakon sovittelussa tehdään nyt urakalla töitä. Tänään akavalainen Lääkäriliitto ja Kunnallinen työmarkkinalaitos kävivät keskusteluja valtakunnansovittelijan toimistossa koko päivän aamupäivästä alkaen.
Vaikka osapuolten näkemyserot ovat pysyneet suurina, edistystä on tapahtunut sen verran, että sovintoehdotuksen antamista perjantaina kokoontuvan Lääkäriliiton valtuuskunnan käsiteltäväksi pidetään yhä tavoitteena.

Osapuolet eivät ole olleet halukkaita kertomaan neuvottelujen etenemisestä. Valtakunnansovittelija Juhani Salonius on todennut osapuolten etsineen erilaisia ratkaisumalleja mm. palkkarakenteen muutoksista ja normaalia pidemmästä sopimuskaudesta. Kiistat koskevat palkankorotustason ohella mm. päivystysvuorojen järjestelyjä.

Lääkärilakon sovittelu aloitettiin viime viikon keskiviikkona, ja osapuolet ovat tavanneet päivittäin. Viikonloppuna osapuolet pohtivat sovinnon aineksia työryhmissä.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.