Mainos

Lääkäriliitto: Lääkelaitos kriisissä

Lääkäriliitto on huolissaan Lääkelaitoksen toiminnan ontumisesta.

Lääkärien mukaan Lääkelaitoksen kyky reagoida kiireellisiin lääketurvallisuusongelmiin on vaarassa henkilökunnan irtisanoutumisten vuoksi. Myös Suomen EU-velvoitteet, kuten esimerkiksi lääketurvallisuuden seuranta, uhkaavat jäädä hoitamatta.

Lääkäriliiton laskelmien mukaan viime elokuusta lähtien Lääkelaitoksesta on irtisanoutunut noin 25 henkilöä. Lääkärien mukaan Lääkelaitos ei enää pysty vastaamaan kiireellisiin lääketurvallisuusongelmiin.

Myös Suomen EU-velvoitteet, kuten lääketurvallisuuden seurantavastuut, jäävät lääkärien mukaan hoitamatta. Valtio menettääkin tänä vuonna arviolta ainakin puolet Lääkelaitoksen EU-tehtävistä saaduista tuloista. Vuonna 2007 nämä tulot olivat 2,5 miljoonaa euroa.

Lisäksi lääkkeiden myyntilupien myöntäminen viivästyy. Kliininen arviointi on hidastunut vuoden alusta alkaen muun muassa sydänsairauksien, syöpäsairauksien, neurologian ja psykiatrian alueilla, koska myyntilupaosaston neljä ylilääkäriä ja jaostopäällikkö ovat irtisanoutuneiden joukossa.

Suomen lääkäriliitto ilmaisi vakavan huolensa tiedotteella tänään.

Sosiaali- ja terveysministeriö päätti viime vuonna, että lääkehuolto organisoidaan uudella tavalla. Uusi lääkealan keskus on tarkoitus perustaa syyskuun alusta 2009 Kuopioon.

Suomen Lääkäriliitto ilmaisi huolensa alueellistamisesta jo viime vuoden puolella, koska sen vuoksi arvioitiin menetettävän asiantuntevan henkilöstön osaamista.

Lääkehuollon keskushallinnon uudistus koskee STM:n alaisten Lääkelaitoksen ja Lääkehoidon kehittämiskeskus Rohdon toimintaa. Lisäksi tarkastelussa ja uudistuspaineessa ovat olleet sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.