Mainos

Lääkärit lähtevät Lääkelaitokselta

Lääkelaitoksen ulosmarssi 20.1. 2009.

Jo joka kolmas asiantuntijatehtävissä toimiva lääkäri on irtisanoutunut Lääkelaitoksesta. Kaikista laitoksen työntekijöistä joka kymmenes on irtisanoutunut. Vielä lääketurvallisuuden ei katsota vaarantuneen, mutta tilanne muuttuu, jos irtisanoutumiset jatkuvat.

Uuden Lääkealan keskuksen pitäisi aloittaa Kuopiossa syyskuun alussa. Kuopioon ei ole muuttamassa kovinkaan moni Lääkelaitoksen johtavista asiantuntijalääkäreistä. Yhdeksän noin kolmestakymmenestä asiantuntijalääkäristä on jo irtisanoutunut. Erityisesti myyntilupien puolella on käynyt lääkärikato, kertoo Lääkelaitoksen pääluottamusmies Jaana Vesterinen:

- Aiemmista kokemuksista tiedämme, että kun myyntilupaosaston toiminnot alkavat silloin häiriytyä, kun noin 20 prosenttia on irtisanoutuu, eli silloin ollaan jo häiriötilassa. Nyt ollaan jo sellaisella kriittisellä rajalla näissä myyntilupatoiminnoissa. Ja toistaseks kaikki lakisääteiset tehtävät on pystytty hoitamaan, mut se on tarkottanu sitä, että jäljellä oleva työjoukko on venynyt, tehnyt paljon ylitöitä, sanoo Vesterinen.

Kaikenkaikkiaan Lääkelaitoksen reilusta 200:sta työntekijästä on irtisanoutunut 25. Lääkelaitoksen osastopäällikkö Erkki Palva:

- Se on tietysti korvaavien rekrytointien kannalta erityisen haastavaa ja perehdyttämisen kannalta.

Irtisanoutuneilla on vielä irtisanomisaika kesken, joten todellinen työvoimapula tulee vastaan myöhemmin keväällä. Lääkelupien käsittely voi silloin ruuhkautua, ja pahimmillaan jopa lääkkeiden saatavuus vaikeutuu, jos lupia ei ehditä käsitellä määräajassa. Lääkelaitoksen pääluottamusmies Jaana Vesterinen:

- Vielä tämmöstä ei ole tapahtunut, ja vielä sitä ei ole näköpiirissä, mutta ollaan hyvin lähellä sitä rajaa, sanoo Vesterinen.

Lääkelaitoksessa toivotaan, ettei irtisanoutumisia tulisi enää lisää. Lakisääteisten tehtävien hoito ei saisi vaikeutua, eikä lääketurvallisuus vaarantua.

Henkilökunta elättelee vielä toiveita esimerkiksi sivutoimipisteen saamisesta Helsinkiin.

Katso Elisa Tikkasen juttu (Kymmenen uutiset 15.3.2009)

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.