Mainos

Laakerivaurio aiheutti Finnairin koneen moottorivian

Finnairin mukaan matkustajat eivät olleet vaarassa tiistaina sattuneen moottorivian takia.

Finnairin Malagan-lennon viime tiistaina keskeyttäneen moottorivian syyksi on varmistunut laakerivaurio suihkumoottorin sisällä. Helsinkiin matkalla ollut Airbus 320 -kone joutui laskeutumaan Amsterdamiin, kun toinen kahdesta koneesta sammui yllättäen.

-Laakerivaurio johti ilmavirtauksen häiriintymiseen moottorin sisällä ja myöhemmin prosessin edetessä moottorin sammumiseen itsestään, kertoo yhtiön lentoturvallisuusjohtaja Erkki Ahtee.

Ahteen mukaan matkustajat eivät olleet missään vaiheessa vaarassa. Jokainen lentäjä harjoittelee kahdesti vuodessa simulaattorissa yhdellä moottorilla lentämistä, joten tällainen tilanne on heille tuttu.

Koneen moottori on vaihdettu, ja koneen on määrä palata lauantaina takaisin liikenteeseen. Finnair on antanut tutkimustensa tiedot Onnettomuustutkintakeskukselle. Keskus ei ryhdy tutkimaan tapausta.

-Tässä tapauksessa ei ollut kyse hätätilanteesta, ainoastaan epänormaalista tilanteesta. Jos koneessa olisi ollut muita vikoja samanaikaisesti, tai jos moottorista "olisi tullut rojut pihalle", olisi asia ollut toinen, kuvailee Onnettomuustutkintakeskuksen johtava tutkija Esko Lähteenmäki.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.