Mainos

Lääkeyhtiö haukkuu yliopiston - "D-vitamiinitulosten julkistuksessa toimittu väärin"

Lääkeyhtiö Orion kritisoi tapaa, jolla Itä-Suomen yliopisto on julkistanut kohutun D-vitamiinitutkimuksen tulokset.

Suomen liiketoiminnan johtaja Janne Maksimainen sanoo, että yliopisto toimi vastoin normaalia tieteellistä käytäntöä, kun tuloksista kerrottiin tv-ohjelmassa ennen niiden julkaisua.

– Jos tulokset olisi julkaistu, ne olisivat enemmän varmistettuja, ja lisäksi kansalaiset ja me muut pääsisimme paremmin käsiksi siihen, kuka on rahoittanut ja tukenut analyysimenetelmän kehittämistä, Maksimainen sanoo.

Itä-Suomen yliopiston professori Tomi-Pekka Tuomainen sanoo, että D-vitamiinitutkimus on vapaata ja tutkijalähtöistä, eikä sitä ohjaile mikään intressitaho. Rahoittajia ovat hänen mukaansa Suomen Akatemia, Itä-Suomen yliopisto ja monet säätiöt.

– Tässä ei ole piilotettua kaupallista agendaa. Ei kenenkään puolesta, eikä ketään vastaan. Mukana ei ole ensimmäistäkään yhtiötä tai kaupallista toimijaa, Tuomainen vakuuttaa.

Tuomaisen mukaan D-vitamiinitutkimusta varten on teetetty valmistetta kotimaisella yhtiöllä. Yhtiön nimeä hän ei suostu kertomaan.

– Tämä on suomalainen on valmistaja, ja valmisteet on tehty meille tutkimusrahoituksella. Tämä (valmistaja) ei ole mikään tarkastelun kohteena olleiden pillereiden kauppias.

STT ei perjantaina tavoittanut yliopiston tutkijaa Tarja Nurmea kommentoimaan tutkimusta ja tutkimusmenetelmää.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.