Mainos

Lääninhallitus: HUS:in toiminta laitonta

Etelä-Suomen lääninhallitus katsoo tuoreessa kannanotossaan, että HUS toimii laittomasti, kun se rajoittaa potilaiden pääsyä hoitoon.

Etelä-Suomen lääninhallitus katsoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:n toimivan laittomasti, kun se rajoittaa potilaiden pääsyä hoitoon. Lääninhallitus huomautti HUS:lle siitä, että se kohtelee eri jäsenkuntien asukkaita eriarvoisesti.

HUS:n hallitus on päättänyt ottaa käyttöön kuntakohtaiset jonot, sillä helsinkiläisten hoidon osalta tämän vuoden budjetti on ylittymässä, kun taas pienempien kuntien asukkaat saavat hoitonsa entiseen tapaan. Osastojen sulkemiset ja ei-kiireellisten potilaiden hoidon rajoitukset koskevat pääasiassa helsinkiläispotilaita.

Lääninhallituksen mukaan kuntakohtaiset jonot ovat laittomia, vaikka kyseessä olisi ei-kiireellinen hoito. Lääninhallitus huomauttaa sairaanhoitopiirille myös siitä, että se on perustellut tämän syksyn supistuksia määrärahojen ylityksillä. Määrärahojen ylitys huomattiin kuitenkin jo maaliskuussa, joten HUS:n hallinnolla olisi ollut aikaa tehdä muita toimia budjetissa pysymiseksi.

Hinta liian korkea, rahaa täytyy löytyä

-Viesti sairaanhoitopiirille on, että palveluiden hinnat täytyy pitää sellaisina, että kunnilla on mahdollisuus ostaa väestölle riittäviä palveluita. Nyt hinnat ovat liian korkeat, sosiaalineuvos Arto Alanko Etelä-Suomen lääninhallituksesta selventää viestiä.

-Terveydenhuollosta vastaaville taas viesti on, että terveydenhuoltoon täytyy löytyä se tarpeellinen määrä rahaa, Alanko sanoo vastaavasti Helsingin kaupungille.

Läänihallitus osoitti huomautuksensa sairaanhoitopiirille, ei yksittäiselle kunnalle. Sairaanhoitopiirin pitää varmistaa, että sen jäsenkuntien asukkaita kohdellaan tasa-arvoisesti. Olisiko siis eri asia, jos Helsinki hoitaisi yksin erikoissairaanhoitonsa? Silloin ei syntyisi samaan sairaanhoitopiiriin erimittaisia jonoja.

-Lähtökohta on, että vertaamme jonoja maan keskiarvoon. Jos joku kunta budjettipäätöksellään ajaa tilanteen sellaiseksi, että syntyisi huomattavan pitkiä jonoja, siihen pitäisi kyllä puuttua, Alanko vastaa.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin pitää raportoida lääninhallitukselle lokakuun loppuun mennessä, mitä se on tehnyt tilanteen korjaamiseksi.

Hoitojonojen purkurahat jaettu



Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriä lukuunottamatta kaikki sairaanhoitopiirit saivat hakemansa maksimisumman tutkimus- ja hoitojonojen purkamiseen tarkoitetusta valtionavustuksesta. HUS-piiriltä pyydettiin vielä lisäselvityksiä. Näin halutaan varmistaa, että rahat käytetään nimenomaan jonojen purkamiseen.

Selvitys on pyydetty pikaisesti, joten HUS saanee rahansa samaan aikaan kuin muutkin sairaanhoitopiirit, arvelee lääkintöneuvos Martti Rissanen sosiaali- ja terveysministeriöstä. Hän ei epäile, etteikö rahaa voitaisi myöntää HUS:llekin.

Tiukemman kontrollin takana on HUS:n ympärillä viimeaikoina käyty keskustelu. HUS-piirin osuus koko 25 miljoonan euron summasta on kaikkein suurin eli 5,9 miljoonaa euroa.

Rahojen käyttöä seurataan tarkasti

Koko valtionavustus on käytettävä nimenomaan jonojen purkuun vuoden 2003 loppuun mennessä. Yksi neljäsosa summasta on käytettävä hoitotarpeen arviointijonojen sekä tutkimus- ja hoitojonojen purkamiseen ja loput kolme neljännestä leikkaus- ja hoitojonojen purkamiseen.

Koko 25 miljoonan euron potti on jaettu valtioneuvoston asetuksen mukaan asukasluvun ja erikoissairaanhoidon tarvekertoimen mukaan. Asukasta kohden keskimääräinen summa on 4,85 euroa. Kunnilta odotetaan käytännössä samansuuruista lisäpanostusta eli yhteensä jonoja puretaan noin 50 miljoonalla eurolla.

Rahan käyttöä seurataan tarkkaan jaksoittain. Ensimmäinen kontrollijakso on lokakuun alusta vuoden loppuun, josta selvitykset pitää antaa tammikuun loppuun mennessä. Ilman hyväksyttyä selvitystä ei seuraavaa erää makseta.

Seurannan aikana selvitetään Rissasen mukaan jonojen kehitystä eli poliklinikalle yli kolme viikkoa odottavien osuutta ja tutkimukseen ja hoitoon yli kolme kuukautta tai kuusi kuukautta odottavien osuutta.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 23.09.2002).

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.