Mainos

Lähes 350 000 suomalaista kärsii luottohäiriöistä

Ylivelkaantuneiden ongelmat eivät Suomessa ole ohi, vaikka lamasta on jo vuosia. Lähes 350 000 suomalaisella on yhä merkintä luottohäiriöstä. Stakesin tutkimuspäällikkö Juhani Iivarin mukaan varsinkin nuorten ja pitkäaikaistyöttömien velkatilanne on huolestuttava.

-Velkaongelma on kaikkea muuta kuin mennyttä. Nuorten ylivelkaantumisessa huomattavaa ovat kännykkälaskujen aiheuttamat luottohäiriöt. Heiltä jää myös opintolainoja maksamatta, Iivari tähdensi.

Pankkien tapa myöntää lainaa on järkevöitynyt, vaikka holtitonta luotonantoa tapahtuu Iivarin mukaan edelleen.
Velkajärjestelyä on tähän menessä hakenut yli 60 000 ylivelkaantunutta. Normaalista yhteiskuntaelämästä syrjäytyneitä ylivelkaantuneita on alettu kutsua velkasyrjäytyneiksi.

Juhani Iivari esitti tänään Kirkon seminaarissa toiveen siitä, että Suomen velkasyrjäytyneiden määrä selvitettäisiin pikaisesti.
(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.