Mainos

Lähes 50 henkilöä saamassa syytteen Itä-Suomen salametsästysvyyhdissä

Itä-Suomessa paljastunutta laajaa ammattimaista salametsästystä puidaan loppuvuoden aikana kolmessa eri käräjäoikeudessa. Syytteitä on tulossa kymmenille henkilöille.

Ensimmäisenä käräjöimään päästiin karhuja koskevissa salametsästysjutuissa. Iisalmen käräjäoikeudessa luettiin aamulla syytteet kahdeksalle henkilölle kahdessa eri karhunkaatojutussa.

Syyttäjä syytti miehiä metsästysrikoksista ja laittoman saaliin kätkemisestä. Yhtä henkilöä syytettiin lihan ostamiseen ja välittämiseen liittyneistä petoksista ja väärennyksistä. Syytteet kiistettiin pääosin.

Toinen tapetuista karhuista oli laajaa julkisuutta saanut RKTL:n pantakarhu, joka ammuttiin Sonkajärvellä tälle talvipesälle.

väittivät oikeudessa, että heillä oli tarkoitus vain paikantaa pesä myöhemmin tapahtuvaa koirien koulutusta varten. Karhu jouduttiin syytettyjen mukaan kuitenkin pakkotilanteessa ampumaan, kun se yllättäen hyökkäsi pesästä yhden miehen kimppuun.

Syyttäjän mukaan karhu ammuttiin kylmäverisesti metsästystarkoituksessa. Käräjäoikeus antaa tuomion jutussa kahden viikon kuluttua.

Salametsästyskäräjiä käydään loppuvuoden aikana Iisalmen lisäksi Nilsiän ja Nurmeksen käräjäoikeuksissa. Syytteen on saamassa todennäköisesti lähes 50 henkilöä ainakin kuudessa eri jutussa. Esimerkiksi hirvien salakaatoja epäillään olevan yhteensä useita satoja.

Iisalmelaisen lihanvälitysfirman osalta syyteharkinta valmistuu lopullisesti, kun varsinaiset salakaadot on käsitelty käräjillä. Poliisin esitutkinnassa yrityksen pakastimista löytyi kymmeniä rauhoitettuja ja harvinaisia eläinlajeja.

Epäiltynä on lähes parinkymmentä henkilöä, osaa epäillään myös luonnonsuojelurikoksista. Mielenkiintoista on lisäksi se, saavatko laitonta lihaa ostaneet ravintolat syytteitä.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 08.10.2003)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.