Mainos

Lähes 90 kuoli juopuneena liikenteessä

Peräti 70 prosenttia onnettomuuksista sattui kesäaikaan.

Alkoholi aiheutti viime vuonna lähes 90 ihmisen kuoleman tieliikenteessä. Liikennevakuutuskeskuksen ennakkotietojen mukaan kuolonkolareita, joissa alkoholi oli mukana, sattui 75.

Lähes seitsemän kymmenestä alkoholionnettomuudesta sattui kesäaikaan. Onnettomuuksille oli tyypillistä, että ajoneuvon kuljettaja oli voimakkaassa humalassa. Suurimmalla osalla kuljettajista veren alkoholipitoisuus ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan.

Kuljettaja oli myös yleensä nuori: lähes viidennes alkoholionnettomuuksissa kuolleista oli alle 21-vuotiaita. Entistä useammin alkoholionnettomuus sattui myös moottoripyörän sarvissa.

Poikkeuksellisen paljon kuolemaan johtaneita onnettomuuksia sattui viime vuonna Etelä-Pohjanmaalla, missä alkoholionnettomuuksissa kuoli seitsemän ihmistä.

Luvut perustuvat liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien ilmoittamiin tietoihin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.