Mainos

Lähetysseuran työntekijät kotiutettiin Hongkongista

Suomen Lähetysseuran yksitoista Hongkongissa palvellutta työntekijää ja näiden viisi lasta saapuivat tänään Suomeen. Työntekijät kotiutettiin Aasiassa nopeasti levinneen sars-epidemian johdosta.

Palanneiden joukossa ollut lähetysseuran Hongkongin yhdyssihteeri pastori Hannu Lätti pitää kotiuttamispäätöstä oikeana.

Lätti kertoo, että pahimmillaan Hongkongissa todettiin jopa 70 sars-tartuntaa päivässä. - Nyt taudissa on ollut muutaman päivän ajan jonkinlainen suvantovaihe, eli tartuntoja ei ole tullut päivittäin aivan noin paljon.

Lätti kertoo, että lähipäivät ovat taudin leviämisen kannalta kriittisiä. -Siellä on meneillään suuri hautojenlakaisujuhla, jolloin vähintäänkin satoja tuhansia ellei jopa miljoonia ihmisiä menee Kiinan puolelle. Ja Kiinan puolella tautia vastaan ei suojauduta niin hyvin kuin Hongkongissa, Lätti kertoo.

Hongkongissa pelätäänkin Lätin mukaan taudin toista aaltoa. Hautojenlakaisujuhlan lisäksi taudin leviämistä voi nopeuttaa se, että osa erään korttelin karanteeniin määrätyistä mahdollisista taudinkantajista on häipynyt teille tietymättömille.

-Seuraavat kaksi viikkoa tulevat olemaan ratkaisevat sen suhteen, mihin suuntaan epidemia kääntyy. Jos toinen aalto tulee, niin se tulee olemaan erittäin paha.

Lähtöpäivänä uutisissa kerrottiin, että suurinta osaa hallituksen sairaaloista aletaan valmistaa pelkästään sars-epidemiaa varten. Ihmisiä, joilla on muita vaivoja, kehotettiin hakeutumaan lähinnä yksityissairaaloihin.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.